tiistai 28. helmikuuta 2012

Tumblr tutuksi

Kevätlukukauden juhlapäiviä ovat tiistait. Tiistaisin teen nimittäin etätyötä puoli yhteen saakka! Sitten käyn pitämässä parin seiskan tunnit. Tänään on Kalevalan päivä ja olen onnistunut varaamaan tietokoneluokan kummallekin tunnille. Olemme harjoitelleet nyt seiskalla kovasti tiivistelmien tekemistä: olennaisen löytämistä ja selostamista omin sanoin. Se on kenelle tahansa vaikeaa, varsinkin se omin sanoin kirjoittaminen, joten kovasti pitää harjoitella. Tämänpäiväinen tehtäväkin on siis tiivistämistehtävä.

Olen alustavasti pannut merkille, että monissa iPhonen appseissa yhtenä jakomahdollisuutena on Tumblr. Se oli minulle ennestään tuntematon, mutta tänään olen tehnyt alustavaa tuttavuutta sen kanssa. Ensivaikutelmani on, että se vaikuttaa monin tavoin hyvin vastaavalta blogialustalta kuin Posterous. Olennaista koulukäytön kannalta on esim. että Posterousin tavoin myös Tumblriin voi postata suoraan s.postilla ja blogin saa halutessaan salasanan suojiin. Ensimmäinen Tumblrini (ärsyttävä määrä konsonantteja!) ja seiskojen tämänpäiväiset tehtävät löytyvät täältä.



EDIT: Kääk! Tuota blogiahan ei voi näköjään kommentoida. Tumblrissa näyttää olevan jonkinlainen seuraamissysteemi (follow), joka ei minulle vielä ihan auennut, mutta ilmeisesti siihen jotenkin liittyy myös kommentointimahdollisuus. Eli asetuksissa saatoin antaa luvan seuraamilleni henkilöille kommentoida (?). Toinen vaihtoehto oli antaa kommentointimahdollisuus henkilöille, jotka ovat seuranneet minua vähintään kaksi viikkoa. Ja tämän lisäksi voi sallia kysymysten lähettämisen, mutta nekin tulevat kai näkyviin vain minulle. Täytyy tutkia paremmalla ajalla tarkemmin. Pelkkään materiaalin jakamiseen tämä kuitenkin taipuu erittäin hyvin. Ja rinnalle voisi esim. perustaa toisen blogin, johon oppilaat lähettäisivät omat tuotoksensa. Kaikkein parasta tietysti olisi, jos he voisivat perustaa omat blogit, mutta siinä törmätään taas käyttöhto- ja lupakiemuroihin niin urakalla, että se tuntuu turhan työläältä vaihtoehdolta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti