sunnuntai 8. maaliskuuta 2015

Pari hajamietettä yksilöllisestä oppimisesta ja opetusvideoista

Kuten olen aiemmassa postauksessa kertonut, kokeilin yksilöllistä oppimista sekä seiskojen että kasien kanssa syyslukukaudella ja keräsin heiltä Google-lomakkeella palautetta lukukauden lopussa. Mielenkiintoista ja hieman yllättävää oli, että seiskat kokivat oppivansa yksilöllisellä menetelmällä selkeästi paremmin kuin kasit. Molempien palaute oli kyllä rohkaisevaa. Osa kaseista kuitenkin selvästi kaipasi sekä opettajajohtoista opetusta että luokan yhteisiä keskusteluja. Niinpä aloitimmekin kevätlukukauden melko perinteisellä systeemillä. Kaikki oppilaani tekivät ryhmissä Tiedonhakuvideon. Sen jälkeen seiskojen kanssa aloitettiin esseevastaus-harjoitukset ja kasien kanssa lauseoppi varsin opettajajohtoisesti ja yhtä jalkaa edeten.

Pikkuaskelia yksilöllisempään suuntaan


On ollut todella kiinnostavaa lukea muiden kokemuksia yksilöllisestä oppimisesta, ja itselleni on vähitellen valjennut, että menetelmää voi kehitellä ihan rauhassa ja pienin askelin oikeaan suuntaan etenemällä. Yksi oppilaiden palautteissakin näkyvä ongelma, joka on alkanut vaivata minua on se, että toiminta pelkistyy helposti urakkahommiksi ja sehän ei varsinaisesti ole vielä kovin yksilöllistä. Urakointi-mentaliteetti paineistaa selvästi eritysesti hitaimpia oppilaita, ja he kokevat jäävänsä jälkeen nopeammin urakoivista.

Meidän koulussa on minun lisäkseni moni muukin hyvin kiinnostunut yksilöllisestä oppimisesta ja asiaa on esitelty YT-kokouksessa koko koululle ja pidetty aamukahvit innostuneiden kanssa. Mikä ilahduttavinta, innostusta löytyy sekä ala- että yläkoulun puolelta. Sen lisäksi olemme harrastaneet aineenopettajien välistä yhteistyötä jo ennestäänkin. Niinpä olenkin alkanut ajatella, että minun ei ehkä ole järkeä nyt suurella vaivalla rakentaa erillistä äikän systeemiä, vaan meidän kannattaa perustaa meidän kouluun tiimi, jossa on mukana sekä luokanopettajia että aineenopettajia ja alkaa samantien rakentaa monialaisia kokonaisuuksia yhdessä! Olen tästä niin tohkeissani, että en meinaa saada nukuttua. Tästä kuulette aivan varmasti myöhemmin lisää.

Parhaillaan opiskelemme siis periaatteessa perinteisin menetelmin mutta toimintaa aina mahdollisuuksien mukaan yksilöllisen suuntaan tuunaamalla. Lauseopista ei esimerkiksi ollut tavanomaista koetta, vaan oppilaat tekivät Socrativella testin, jossa hyvänä puolena perinteiseen kokeeseen verrattuna on se, että oppilaat näkevät jo testiä tehdessään tehtävä tehtävältä menikö oikein ja mikä olisi ollut oikea vastaus. Sanoin oppilaille, että testi tehdään vain sen takia, että näemme, voimmeko jo mennä eteenpäin. Sanoin, että testin tulos ei vaikuta mitenkään arvosanaan, mutta sen sijaan arvosanaan vaikuttaa itsearviointi. Kun testi oli tehty, kirjoitin jokaiselle oppilaalle tuloksen näkyviin paperille ja sen jälkeen jokaisen piti kirjoittaa, mitä kaikkea testituloksesta voi päätellä a)oppilaan omasta toiminnasta ja oppimisesta ja b)opetuksesta.

Opetusvideoista


Kävimme myös todella kiinnostavia keskusteluja. Yritin saada oppilaat hoksaamaan itse sen, mikä on ilmeistä: osa sanoo haluavansa opettajan opetusta, mutta ei silti kuitenkaan ota sitä vastaan. Moni sanoikin, että opetus on kyllä hyvää, mutta ei silti jaksa keskittyä kuuntelemaan. Tämä taitaa olla koulumaailmassa ylipäätänsä vahvistuva trendi, ja siihen näytään reagoivan karkeasti ottaen kahdella tavalla: nykynuorison turmelusta valittelemalla tai vaihtoehtoisia ratkaisuja kehitellemällä. Itse haluan kuulua jälkimmäiseen porukkaan :). Niinpä keskustelimmekin mahdollisuudesta, että opetusta olisi saatavilla esimerkiksi videoina, jolloin niitä voisi katsoa silloin kun opetusta kaipaa ja tarvittaessa uudestaan. Kävimme tätä keskustelua senkin takia, että luulen, että ainakin yläkoululaiset oppilaat kaipaavat hieman motivointia opetusvideoiden katsomiseen. Eli luulenpa, että he eivät välttämättä niitä noin vain katso, vaikka niitä olisi saatavillakin. Niinpä yritinkin myös jo etukäteen kysellä oppilaiden näkemyksiä, millaisen videon he helpoimmin klikkaisivat pyörimään. Pituus on tietysti olennainen asia - mitä lyhempi sen matalampi kynnys. Lisäksi oppilaat toivoivat esimerkiksi lauseopista sellaisia videoita, joissa opettaja selittää asioita taululla.

Ville Aitlahti on kehitellyt Minuuttivideoiden konseptia lukion matikkaan ja kertonut ajatuksistaan blogissaan. Näitä videoita olen nähnyt oppilaiden kehuvan Twitterissä. Hän mainitsee periaatteikseen mm. tiukan pitäytymisen minuutissa ja teknisen ja visuaalisen kikkailun välttämisen. Koska videoita tulee tehtäväksi paljon, tekemisen pitää olla helppoa ja nopeaa. Nämä ovat mielestäni aivan loistavia periaatteita.

Olen tehnyt joitakin videoita muutaman viimeisen vuoden aikana. Nyt kun katselen niitä, ne ovat useinmiten auttamatta liian pitkiä. Tiivistäminen ja minuutissa pysyminen on kuitenkin huomattavasti helpommin sanottu kuin tehty. Päätin kokeilla ja ottaa käsittelyyn joka- ja mikä-pronominit kielenhuollon näkökulmasta. Tein videot yläkoululaisten tarpeisiin ja ajattelin, että olisi hyvä, jos niitä voisi käyttää esim. siten, että kun antaa oppilaalle palautetta tekstistä, voisi tarvittaessa linkittää videon palautteeseen, jos oppilaalla on juuri tässä asiassa pulmia. Ensin piti päättää, mikä on asian ydin. Sen jälkeen vielä piti pilkkoa asia palasiksi. Niin syntyi kaksi videota, joista toisessa pääasia on joka-pronominin korrelaatti ja toisessa se, milloin pitää käyttää mikä-pronominia. En myöskään pysty näköjään kokonaan vastustamaan teknista ja visuaalista kikkailua, ja osittain siitäkin syystä videot ovat edelleen aivan liian pitkiä ollakseen minuuttivideoita, mutta suunta on nyt oikea. Olen päässyt max. kahteen minuuttiin, ja se on minulle jo saavutus.

Joka-pronominin käytöstä




Joka vai mikä-pronomini?