Moni postaus on jäänyt syksyn mittaan ajatuksen tasolle. Ehkä nyt uuden lukukauden kynnyksellä ja vuoden ensimmäisen työpäivän päätteeksi on hyvä luoda pieni itserefleksiivis-retrospektiivinen katse menneeseen syksyyn ja vähän myös tuleviin suunnitelmiin.
Yksi postaus, joka jäi muutaman mielessä pyörineen hajamietteen asteelle käsitteli OSAAVA-hankkeen tarjoamaa Luovan kirjoittamisen kurssia, johon minulla oli alkusyksystä ilo osallistua. Luova kirjoittaminen on jäänyt opetuksessani aivan liian vähälle huomiolle enkä itse ole aikoihin kirjoittanut vapaaehtoisesti yhtään mitään. Kurssi kesti kokonaiset kolme intensiivistä päivää ja se oli ihanaa. Oli hyvin terveellistä joutua kirjoittamaan ainakin minulle hyvin vaativia tehtäviä. Tunnen aina vaan suurempaa lämpöä niitä oppilaita kohtaan, jotka oikeastaan tehtävän kuin tehtävän saatuaan vaan kiemurtelevat, kun ongelmana on, että "mä en keksi mitään!!!!" Kurssi oli taas myös erinomainen osoitus siitä, miten kaikki lähtee usein ryhmästä. Istuimme ja kirjoitimme ringissä kolme päivää, ja hämmästyttävän nopeasti ryhmään syntyi luottavainen jakamisen ilmapiiri. Oli ihanaa kuunnella muiden tarinoita. Sain kokea omakohtaisesti, että myös ne passiivisilta näyttävät oppilaat, jotka eivät näytä saavan mitään aikaan eivätkä näytä halukkailta osallistumaan, saattavat silti omalla tavallaan osallistua ja oppia aivan yllättävän paljon! Kurssilta tultuani päätin vakaasti, että nyt joka ryhmäni alkaa harrastaa luovaa kirjoittamista vähintään tunnin joka viikko. Ihan näin se ei valitettavasti ole kuitenkaan todellisuudessa mennyt... No kurssin innoittamana tuli kuitenkin hankittua useita uusia oppaita, että nyt on ainakin, mistä ammentaa, kun innostus iskee. Yksi innostava uutuus on esimerkiksi Kirjoittamisen ihanuus. Nuoren kirjoittajan opas. (Katarina Kuick, Ylva Karlsson, Karisto)
Loppusyksystä osallistuin myös "innovatiivisten opetusmenetelmien onnline-kurssille", mutta sen kurssin jätin lopulta kesken, koska kurssi ei ihan vastannut odotuksiani ja toisekseen loppusyksystä oli taas niin paljon hommaa muutenkin, että oli pakko
priorisoida. Kurssilla tulin kuitenkin perustaneeksi varkautelaisen Seija-kollegan kanssa Purot.net-wikin lukupiirityöskentelyä varten. Wiki elää tällä hetkellä omaa hiljaista eloaan, mutta saattaa vielä jonakin päivänä puhjeta yllättävään kukkaan :)Otin Purot.net.-wikin käyttöön myös kasiluokkalaisten sosiaalisen median valinnaiskurssilla, ja tykkään siitä tosi paljon. Se on kaikin tavoin hyvin helppokäyttöinen ja kaikkein parasta on, että keskusteluominaisuus on integroitu sivuille aivan loistavan saumattomasti.
Yksi syksyn isoja juttuja on myös Unelmakouluhanke, jossa koulumme on mukana. Sen ansiosta saimme koululle loppusyksystä kuusi Samsungin täppäriä ja myöhemmin pitäisi tulla vielä neljä lisää. Täppärit ovat tähän asti olleet halukkailla opettajilla testailtavina. Joulukuussa ehdimme kerran viettää aikaa yhdessä niiden äärellä ja kokeilimme silloin mm. videoimista ja videoiden editoimista. Pulmaksi toistaiseksi jäi, että ainoa videoiden editointiappsi, jonka löysimme, on ainakin toistaiseksi varsin betaversio. Nyt haussa on joku pilvipalvelu. Keväällä on nimittäin toteutumassa Vihdin kirjaston kanssa yhteistyössä digitarinapaja, johon pääsee osallistumaan joukko opettajia ja tukioppilaita yhdessä, ja johon kirjaston hankkimalla hankerahalla palkataan oikein ulkopuolinen kouluttaja. Olisi ihanteellista, jos silloin voisimme hyödyntää myös täppäreitä. Unelmakouluhankkeesta kertoilemme sitä varten perustetussa blogissa. Kuvassa on historian ja yhteiskuntaopin lehtori täppäri kainalossa valmiina tositoimiin :)
Loppuvuodesta kuului vielä iloisia uutisia myös MOKU-hankkeesta, sillä sen rahoilla saimme hankittua kaikille vihtiläisille yläkouluille kaunokirjallisuutta "suvaitsevaisuus/monikulttuurisuuskasvatuksen" tarpeisiin. Itse olisin halunnut hankkia mahdollisimman monia eri kirjoja aina 4-5 nidettä kutakin, jotta niiden ympärille olisi voinut mahdollisimman tehokkaasti rakentaa lukupiirityyppistä toimintaa. Hankkeessa oli kuitenkin päädytty tilaamaan luokkakirjasarjoja ja sehän on tietysti tyhjää parempi ratkaisu sekin. Teemme kirjoihin liittyen myös tehtäviä, jotka tulevat tavalla tai toisella käsittääkseni myös valtakunnalliseen jakoon.
Tänään on ollut tämän vuoden ensimmäinen työpäivä. Olen pitkän ja täyteläisen loman jäljiltä vielä sen verran puulla päähän lyöty, että en osaa muotoilla kevääksi mitään konkreettisia tavoitteita. Vielä.
Se Kirjoittamisen ihanuus. Nuoren kirjoittajan opas on kyllä pätevän oloinen kirja. Olen selaillut sitä muutaman kerran kirjastossa. Sen pidemmälle en ole päässyt.
VastaaPoistaHaluaisin kysyä yhden kirjoituksen aiheeseen löyhästi liittyvän kysymyksen. Tai ehkä kaksikin. Kuinka paljon yläasteen äidinkielessä luetaan? Tässä on varmasti opettajien välistä vaihtelua, mutta haluaisin tietää paljonko suunnilleen luetaan ja kuinka paljon pitäisi? Ja miten on kirjoittamisen laita? Etenkin luovan kirjoittamisen. Kiinnitin näet huomiota tekstissä mainittuihin lukupiireihin yms. ja ne herättivät uteliaisuuteni.
Kiitos kommentista ja kysymyksistä! Olet aivan oikeassa siinä, että eri opettajat luetuttavat varmaan aika eri määriä. Luulisin, että keskimääräinen "pakkolukemisen" määrä yläkoulussa on noin 2-3 kokonaisteosta lukuvuodessa. Tuo se tahti on suurin piirtein meilläkin. Meillä asiaa hankaloittaa sekin, että koululla ei käytännössä ole kirjastoa lainkaan ja oppilaat asuvat usein pitkien ja hankalien kulkuyhteyksien päässä kunnan kirjastosta. Kunnan kirjasto onneksi tekee erittäin hienoa työtä palvellaakseen ihan kaikkia ja sieltä voi opettaja esim. helposti tilata eri tavoin räätälöityjä kirjakasseja.
VastaaPoistaKuten tiedätkin, eri ihmiset ovat erilaisia lukijoita. Kaikille lukeminen sinänsä on varmaankin terveellistä, mutta suhtaudun aika suurella varauksella kaikenlaiseen "pakottamiseen". Ihanteellisessa tilanteessa mielenkiintoista luettavaa olisi helposti ja runsaasti saatavilla (ja erityisesti siten, että noin 4 hengen ryhmä saisi helposti saman kirjan luettavakseen)ja kirjoista olisi mahdollista keskustella niin face-to-face kuin verkossakin.
Luovaan kirjoittamiseen yläasteella pätee myös yhtälailla se, että sen määrä ja laatu riippuu paljon opettajasta. Itse olen tässä suhteessa aivan surkea tapaus, eli kirjoitutan kyllä voittopuolisesti erilaisia asia- ja analyysitekstejä eli samantyyppisiä tekstejä, mitä lukiossakin etupäässä kirjoitetaan. Sinänsä jaottelu "luovaan-" ja esim. "asiakirjoittamiseen" on tietysti keinotekoinen, että kaikenlainen kirjoittaminenhan vaatii jonkinlaista älyllistä luovuutta.
Kaiken kaikkiaan yritän opetuksessani koko ajan voimakkaasti painottaa ajattelun- ja oppimaan oppimisen taitoja, ja nyt olen alkanut ajatella, että ehkäpä juuri näidenkin taitojen edistämiseksi olisi tarpeen muokata kirjoituksen opetuksesta vähän vähemmän totista puurtamista. Ja juuri tässä esimerkiksi siitä perinteisesti "luovaksi kirjoittamiseksi" nimetystä touhusta voisi olla olla arvaamatontakin iloa. Uskon, että erityisesti se, että tehtäisiin riittävän usein erilaisia lyhyitä, nopeasti tehtäviä harjoituksia, joita sitten jaettaisiin, olisi varmaan varsin monin tavoin hyödyllistä.
Tämähän oli mielenkiintoista! Asia kiinnosti minua pitkälti sen takia, että halusin vertailukohdan omille kokemuksilleni yläasteen äidinkielen opetuksesta. Ja tietysti on mielenkiintoista tehdä vertailua suhteessa myös lukion äidinkielen opetukseen.
VastaaPoistaKirjojen luetuttamisessa arvasin opettajakohtaista vaihtelua olevan pitkälti jo senkin perusteella, että minua ei yläasteella pakotettu lukemaan lopulta kuin muistaakseni yksi kirja jostakin kirjailijasta tehtävän kirjailakansion yhteydessä. Tämän lisäksi meillä oli yläasteen aikana muutamia lukutunteja, joilla osa pelasi kirjan takana puhelimella matopeliä (vai mitä nyt pari vuotta sitten pelattiinkaan, en tietä) tai tekstaili kavereiden kanssa. Arvelin ettei näin vähäinen lukeminen voinut olla mikään "yleinen käytäntö".
Minulle on sinänsä aivan sama paljonko äidinkielenopettajat luetuttavat kirjoja, sillä luen niitä muutenkin aina, kun vain aikaa on. Osalle lukeminen on kuitenkin hirveää pakkopullaa ja kidutusta ja siksi sellaiset "lue kirja ja kirjoita siitä näin ja näin pitkä essee" -tyyppiset projektit eivät saa kannatustani. Ilmeisesti niitä ei kuitenkaan harrasteta kuin lukiossa.
Olisi paljon mukavampaa, jos lukemiseen liitettäisiin ennemminkin mainitsemasi pienet keskustelupiirit. Melkein mikään ei ole niin mielenkiintoista, kuin saman kirjan lukeneiden tai sitä parhaillaan lukevien kanssa keskusteleminen tuosta nimenomaisesta kirjasta. Voi olla, että osalla on tässäkin pakon maku ja motivaatio-ongelmia, mutta tuskinpa on työtapaa, josta aivan kaikki innostuisivat. (Olin joskus idealisti ja uskoin sellaiseen, mutta lukioluokkani pudotti minut pilvilinnastani.)
Luovasta ja asiakirjoittamisesta voin lohduttavana mielipiteenäni sanoa ettei ainakaan yläasteella minun mielestäni ole niin suurta väliä kumpaa oppilailla kirjoituttaa. Pääasia on, että kirjoitetaan. Toki erilaisia tekstejä on opittava laatimaan, mutta erityisen tärkeää olisi mielestäni saada haltuun kappalejako, eheän tekstin rakentaminen, tekstin suunnittelu yms. Ja jos en pahasti metsään mene, niin nuo taidot voi oppia kumpaa tahansa kirjoittamalla. Ja ennen kaikkea minusta olisi hyvä, että yläasteella viimeistään syntyisi luottamusta omiin kirjoitustaitohin eikä sellaista valkoisen paperin kammoa pääsisi syntymään. Moni on tuossa iässä - ja myöhemminkin - ihan lukossa kirjoittamisen kanssa. Nuo pienet harjoitukset, joiden käyttämistä pohdit, voisivat sopia juuri tähänkin tarpeeseen. Minä en osannut enkä uskaltanut kirjoittaa fiktiota yläasteella enkä osaa vieläkään. Se on nimittäin pelottavaa kirjoitettavaa.
Tuli luovasta kirjoittamisesta ja asiatekstin raapustelusta muuten mieleen yksi tuohon välimaastoon hyvin sopiva tehtävä. Meidän piti lukiossa ensimmäisellä äidinkielen kurssilla kirjoittaa 'Kielihistoriani' ja 'Minä lukijana'-nimiset aineet. Sellaisten tekstien kirjoittaminen oli minusta jollain tapaa tuosta välimaastosta ja aika mukavaa kirjoitettavaa.
(Masentavia tällaiset kamalan jäsentelemättömät kommentit, mutta toivottavasti tästä saa jotain selkoa.)
Kiitos taas! Erinomaisen jäsenneltyä tekstiä, josta ajatuksesi välittyy kirkkaasti :) Otat kommentissasi esiin aivan olennaisia asioita! Ensinnäkin kommenttisi jälkeen olen entistä vakuuttuneempi siitä, että kirjojen pakkoluettamisesta ei juuri ole hyötyä, pahimmillaan siitä on jopa haittaa. Ja mikä vielä olennaisempaa ja aivan yksinkertaista: samat systeemit eivät sovi kaikille. On oikeastaan hämmästyttävää, että koulussa ylipäätänsä ei ponnekkaammin yritetä huomioida tätä itsestäänselvyyttä ihan kaikilla tunneilla ja kaikessa toiminnassa.
VastaaPoistaLuovasta kirjoittamisesta minä puolestani voin lohdutukseksi sanoa, että jos sinusta sen kirjoittaminen on pelottavaa, niin sen arvioiminen (ja varsinkin kouluarvosanan antaminen) se vasta pelottavaa onkin! Juuri arvioinnin hankaluus on yksi syy, miksi niin vähän luovaa kirjoittamista harrastamme. Oppilaat kirjoittavat mahdollisuuden saadessaan usein hyvin henkilökohtaisista aiheista, ja sellaisten tekstien arvioiminen "kouluarvosanalla" tuntuu minusta väärältä. (Tietenkin voi tässä kysyä, että pitääkö kaikkea sitten arvioida...)
Mutta sekin on muistaakseni ihan tutkittu juttu, että juuri äidinkielessä oppilaiden käsitys omasta osaamisestaan korreloi hyvin vahvasti tuloksien kanssa. Siksipä juuri huomiosi myös siitä, että kirjoittettiinpa mitä tahansa, tärkeää olisi välttää kirjoituskammoa aiheuttavia tehtäviä ja käytäntöjä, on aivan olennainen.
Kiitos tästä keskustelusta! Sain tästä taas vahvistusta omille näkemyksilleni, jotka monissa opepiireissä näyttäytyvät kovin kerettiläisiä. :)