Kokosin tuon edellisen postauksen muistiinpanot eräänä aamuna kiireessä ennen töihin lähtöä. Nyt kun katson listaa niin huomaan: siinähän onkin kaikki olennaisimmat asiat.
Olen tänä viikonloppuna lukenut ysiluokkaisten kirjoitelmia, joita he ovat kirjoittaneet itse valitsemiensa ja lukemiensa romaanien pohjalta. Aiheet ovat vaihdelleet kannibalismista nuorten itsemurhiin, rakkaudesta ystävyyteen. Yksi tyttö kertoi kirjoitelmansa lopuksi luettaneensa tekstinsä myös isällään. Kerrassaan ilahduttavaa! Minä iloitsen siitä, että pitkät ja seikkaperäiset juoniselostukset ovat korvautuneet pitkälti omilla pohdinnoilla kirjojen käsittelemistä teemoista. Nyt ei harmita muu kuin se, että saan nauttia näiden oppilaiden kanssa työskentelystä enää pari kuukautta.
Itselle tuli tarve palata taas aivan kaikkein tärkeimpiin perusasioihin. Ziljoonatta kertaa kaivoin esiin Didier Eribonin elämäkerran Michel Foucault'sta. Kuvaus hautajaisista on jostakin syystä yksi vaikuttavimmista teksteistä, jonka olen koskaan lukenut. Samalla se muistuttaa siitä, miksi kriittisen ajattelun opettaminen on minusta niin tärkeää. Suomennos on karsea, mutta siitäkin huolimatta tämä saa kerta toisensa jälkeen ihon kananlihalle:
"Aurinko ei ollut vielä noussut Pariisin ylle, kun varhaisena kesäkuun aamuna Pitié-Salpetrièren sairalan takana olevalle pienelle pihalle kokoontui useita satoja ihmisiä osoittaman viimeistä kunnioitustaan Michel Foucault'lle. Ensin oli pitkä hiljaisuus. Sitten särkynyt, tukahtunut ja surun murtama ääni nousi äkkiä:
Minut sai liikkeelle hyvin yksinkertainen motiivi; toivoisin, että joillekin se sinänsä riittäisi. Kyse on uteliaisuudesta - nimenomaan siitä uteliaisuuden lajista, jonka harjoittaminen tietyllä itsepintaisuudella maksaa vaivan. Ei sellaisesta uteliaisuudesta, joka pyrkii sulautumaan siihen, mitä kuuluu tietää, vaan sellaisesta, joka sallii irtaantua itsestään. Mitä arvoa loppujen lopuksi olisikaan intohimolla tietoon, jos se tuottaisi vain tietyn määrän tietoja, eikä tavalla tai toisella sitä, että etsijä loitontuu itsestään. Elämässä on hetkiä, jolloin välttämätöntä kysyä, voisiko ajatella toisin kuin ajattelee ja havaita toisin kuin näkee, jotta ylipäätänsä voisi tarkkailla ja pohdiskella. Mitä olisi filosofia - haluaisin sanoa filosofinen toiminta - ellei se ole ajattelun kriittistä työtä itsensä suhteen; ellei se tarkoittaisi tiedon kohdistamista siihen, kuinka ja missä määrin on mahdollista ajatella toisin, sen sijaan, että perustelisi sitä, mikä jo tiedetään"
Nämä olivat Foucault'n sanoja Nautintojen käytön esipuheesta, jotka Gilles Deleuze luki."
Lähde: Didier Eribon: Michel Foucault, Vastapaino, 1993
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti