keskiviikko 3. elokuuta 2011

Oppilaat irti - osa II

Viime päivinä on eri foorumeilla käyty kiinnostavaa keskustelua oppimateriaalin tulevaisuudesta. Keskustelua käydään esimerkiksi Facebookissa ja Sometussa. Minulla on hyvin vähän kokemusta maksullisesta sähköisestä materiaalista. Monia vuosia sitten sain mahdollisuuden hieman tutustua esim. Opitin tehtäviin, mutta ainakin siihen aikaan ne olivat luonteeltaan sellaisia drilliharjoituksia, joille en keksinyt mitään käyttöä. Noista ajoista materiaalit ovat tietysti (toivottavasti!) kehittyneet. Itse ajattelisin, että tulevaisuuden oppimateriaalit ovat oppilaan itse tai ryhmissä koostamia kokonaisuuksia ja ne sisältävät monentyyppistä aineistoa (tekstiä, kuvaa, videota, pelejä yms.). Materiaali koostuu jonkinlaisesta “kehikosta”, joka ohjaa oppilasta kiinnittämään huomiota esim. opsiin ja määrittelemään sen pohjalta omia tavoitteita. Ja sen jälkeen materiaali tavalla tai toisella tarjoaa oppilaalle erilaisia mahdollisuuksia koostaa näihin tavoitteisiin sopivia paketteja. Kaikista materiaaleista on olemassa kevyempi ilmaisversio ja rahalla saa sitten lisää. Selvää tietysti on, että materiaalia on vaivaton käyttää myös “kännykällä”.

Materiaaliasia askarruttaa minua näin uuden lukuvuoden kynnyksellä senkin takia erityisesti, koska - kuten olen x kertaa eri yhteyksissä jo kertonutkin - oppilaillani ei ole oppikirjoja. Viime keväänä jätin sitten ruutuvihkotkin tilaamatta. Sen sijaan laitoin tilaukseen vihkonitojan ja eri värisiä papereita. Ajatuksena on, että askartelemme aina kulloistakin kokonaisuutta varten omat vihkoset, jotka voivat sisältää esim. kulloinkin tarvittavan määrän erilaisia papereita. Ja nyt minua hiukan huimaa. Mitäköhän tästä tuleekaan?

Olen myös miettinyt, miten voisin auttaa oppilaita keksimään itse itselleen tekemistä. Ajattelin kokeilla nyt systeemiä, jossa oppilailla on neljä “koria”, joista he valitsevat itselleen sopivat elementit. Ensin he valitsevat aiheen. Aiheita kerätään yhdessä äikän opsista ja sieltä löytyvien pohjalta ideoidaan lisää. Lisäksi aiheita metsästetään vaikka netistä ja lehdistä, sekä oppilaiden harrastuksista yms.

Sopivan aiheen valittuaan oppilas (tai pari tai ryhmä) siirtyy valitsemaan jonkun tekstilajin. Lajeja voivat olla esimerkiksi kertomus,kuvaus, määritelmä, tiivistelmä, selostus, kirje, hakemus, yleisönosastokirjoitus, uutinen, verkkokommentti/verkkokeskustelu, väittely, kolumni, mainos, posteri, juliste, koevastaus, runo, vertailu, raportti, essee, artikkeli, arvostelu, näytelmä, lukupäiväkirja, oppimispäiväkirja, ficci, sarjakuva, esitelmä yms.

Seuraavaksi he valitsevat muutaman valittuun aiheeseen ja tekstilajin tekemiseen, tai ylipäätänsä työskentelyyn liittyvän taidon, joita he erityisesti harjoittelevat työtä tehdessään. Taitoja voivat olla vaikkapa seuraavat:

- taito löytää tekstistä pääasiat
- taito eritellä ja analysoida tekstiä eli lukea rivien välistä
- taito keskittyä olennaiseen
- taito jaksottaa teksti
- taito edetä järkevässä järjestyksessä
- taito aloittaa teksti
- taito lopettaa teksti
- taito otsikoida teksti
- taito käyttää alkukirjaimia oikein
- taito kirjoittaa sanat yhteen tai erikseen oikein
- taito muodostaa selkeitä, luontevia ja sujuvia lauseita
- taito suunnitella omaa työtä
- taito ideoida tekstin sisältöä
- taito etsiä hyviä lähteitä
- taito arvioida lähteiden luotettavuutta
- taito tehdä hyviä muistiinpanoja
- taito viitata lähteisiin oikein
- taito merkitä lähteet oikein
- taito noudattaa tekijänoikeuksia ja netikettiä
- taito toimia netissä turvallisesti
- taito tehdä yhteistyötä
- taito pyytää apua
- taito ilmaista oma mielipiteensä selkeästi ja perustella se vakuuttavasti ja monipuolisesti
- taito ottaa vastuuta omasta työskentelystä
- taito seurata oman työn etenemistä
- taito antaa toiselle rakentavaa palautetta
- taito muokata omaa tekstiä
- taito keksiä itselle mielekästä tekemistä
- taito asettaa itselle sopivia tavoitteita
- taito pitää itsensä sopivasti työn touhussa
- taito kehitellä toisen aloittamaa ajatusta eteenpäin
- taito ottaa vastaan ja hyödyntää saamaansa palautetta
- taito olla stressaamatta liikaa
- taito keksiä hyviä kysymyksiä
- taito keskustella
- taito väitellä taitavasti
- taito ponnistella silloinkin kun tuntuu vaikealta
- taito arvioida omaa työskentelyä
- taito arvioida työn lopputulosta
- taito löytää itselle luettavaa
- taito käyttää kirjaston palveluja
- taito ratkaista vastaantulevia pulmia itsenäisesti
- taito keksiä ihan uusia ideoita
- taito opetella itse käyttämään uusia työkaluja


Taitolista on hieman vielä sekaisin ja siinä on rinnan isoja ja pieniä asioita. Harjoiteltien taitojen jälkeen oppilas siirtyy viimeiselle korille, josta löytyy työkaluja: blogi, wiki, Diigo, Glogster, Animoto, Voki, käsitekartta (käsin tai netissä), Twitter, FB, kynä/paperi/sakset/liima, nettisarjakuvatyökalut, Youtube, Audioboo, Prezi ja muut esitystyökalut, Jing + muut screencasting-työkalut. Vaikkapa nämä.

Kun kaikista neljästä mainitusta korista valitut elementit ovat kasassa, alkaa niiden yhteensovittaminen ja soveltaminen. Ennen varsinaiseen työhön ryhtymistä, oppilaat myös suunnittelevat itse, miten työ tullaan arvioimaan ja kirjoittavat esimerkiksi kuvauksen hyvin tehdystä työstä.

Aloitin eilen tämän idean hahmottelun konkreettisesti pienille paperilapuille luokan korkkitaululle. Kuvassa näkyy vasta taito-, laji- ja työkalulappuja. Kun konkreettiset laput ovat valmiina, alkaa sen pohtiminen, miten tästä syntyisi sähköinen versio.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti