Ilo irti kännyköistä

Osallistuin viime viikolla Palmenian järjestämään Media haastaa oppimaan -koulutukseen. Kouluttajana oli Sara Sintonen ja muut osallistujat olivat kaikki myös vihtiläisiä opettajia, mikä teki koulutuksesta erityisen antoisan. Odotin koulutukselta erityisesti kahta asiaa: ensinnäkin enemmän tajua siitä, millainen on se mediamaailma, jossa oppilaani elävät, ja toiseksi ideoita oppilaiden omien kännyköiden hyödyntämiseen opetuksessa. Nämä odotukset todellakin toteutuivat siinä määrin, että haluan nyt jakaa koulutuksen antia myös teille.

Lapset mediatuottajina -tutkimus

Nuorten mediamaailmasta käsittelimme koulutuksessa erityisesti oppilaiden kännykkäkuvia, mikä osoittautuikin aivan lottovoitoksi. Olen pitkään ollut innostunut tukivasta oppimisesta, mutta minua on vaivannut se, etten ole omasta mielestäni osannut keksiä hyviä tutkimusongelmia. Koulutus avasi silmäni sille, että oppilaiden kännykkäkuvat totisesti ovat juuri sitä. Sintonen esitteli Helsingin yliopiston opettajankoulutuslaitoksella toteutettua lasten omaehtoista mediatuottamista ja kännykän käyttöä kartoittavaa LATU-tutkimusprojektia. Se on tehty yhteistyössä Aalto-yliopiston ja Pelastakaa Lapset ry:n kanssa.

Projekti on koonnut lasten omaehtoista kuvaamista erittäin havainnollisesti kuvittavan videon:



Jokainen opettaja, jolla on kokemusta esim. tablet-laitteista opetuksessa tietää, mitä tapahtuu ensimmäisenä, kun oppilaat saavat laitteet käsiinsä. He ryhtyvät heti kuvaamaan. Mutta mikä parasta,  edes iPadeja ei tarvita, sillä oppilailla on jo valmiina taskuissaan aivan huikea tutkimusaineisto. Heidän omat kännykkäkuvansa ovat loistava tutkimuskohde monestakin syystä. Ensinnäkin ne liittyvät heidän itse tärkeiksi kokemiinsa asioihin, ja toiseksi asian käsittelyä helpottaa, kun aiheesta on jo tutkimusta. Opettajan ei siis tarvitse heittäytyä aivan sokkona uimaan, ja tutkimuksesta saa tarvittavaa taustatukea ja ideaa oppilaiden tutkimustyön ohjaamiselle. Tämä LATU-tutkimusprojektin raportti Lapset mediatuottajina löytyy täältä

Tutkimuksessa on tutkittu 8-11-vuotiaiden ottamia kuvia, ja yksi mielenkiintoisin havainto on  "yksilöitymisprosessi: 8–11-vuotiaiden osalta näyttää, että kuvaaminen kohdistuu pääosin omaan arkiympäristöön, kuvauskohteena eivät ensisijaisesti ole vielä kaverit ja muut ihmiset, ja kännykkätallenteita tuotetaan lähinnä itseä ja omaa lähipiiriä varten. Voidaan ajatella, että omaehtoinen kuvaaminen ja tallentaminen toimivat lapsen yksilöitymisprosessissa vahvistavina tekijöinä, tuottaen voimaantumisen tunnetta, visuaalisen ja audiovisuaalisen ilmaisun ja viestimisen perspektiiviä, esteettisiä kokemuksia sekä mahdollisuutta itsenäiseen asioiden tarkasteluun, tul- kintaan, kerrontaan sekä itseilmaisuun."

Koska itse opetan hieman vanhempia, minua kiinnostaa tietysti erityisesti se vaihe, kun kamera kääntyy itseen ja alkaa voimallinen selfie- ja kaverikuvavaihe, ja kuvia jaetaan välillä hyvinkin estottoman oloisesti esimerkiksi sosiaalisessa mediassa. Aikuista nämä kuvat saattavat hämmentää, vaikka meidän omassakin FB- ja Twitter-virrassamme on alkanut vilahdella enemmän tai vähemmän ironisia selfieitä. Minulla on hyvin pinnallinen käsitys nuorten kuvista, enkä oikeasti tunne asiaa juuri lainkaan, mutta alustava tuntumani on, että haluaisin opettajana ja aikuisena tarjota nuorille aikuisen peilin ja kenties lisää valinnanvaraa itsensä kuvaamisen konventioihin. Vähän sellaisessa Miina Savolaisen Maailman ihanin tyttö hengessä.

Opettaja kokeilee

Koulutus oli ilahduttavan toiminnallinen ja ensimmäinen tehtävämme kurssilla oli kehittää ryhmissä joku tunnistettava hahmo ja ottaa siitä jonkun kännykällä kuva. Lopuksi kuvat katsottiin dokumenttikameran välityksellä ja makeiden naurujen säestämänä koko porukan kanssa. Tehtävä oli monin tavoin toimiva ja yksi oivallinen esimerkki omien kännyköiden tarjoamista mahdollisuuksista. Yksinkertaisuudessaan nerokasta oli myös tuo dokumenttikameran hyödyntäminen: kuvia ei tarvinnut lähetellä minnekään, eikä mitään ongelmaa aiheutunut siitä, että kaikilla on vähän erilaiset puhelimet. Tulen varmasti käyttämään tätä tehtävää esimerkiksi ryhmäytymistarkoituksiin, mutta samalla sabloonallahan voi esimerkiksi ottaa tutkailtavaksi stereotyyppiset käsitykset tietyistä ihmisryhmistä. Tässä meidän ryhmän hahmo. Tunnistatko tyypin?

Toinen kännykkäkuviin liittyvä tehtäväidea oli, että oppilaat etsivät omasta kännykästä jonkun kuvan ja sen jälkeen etsivät esim. Google Artsista kuvalleen vastinparin, eli kuvan joka muistuttaa tavalla tai toisella omaa kuvaa. Tässä opitaan tietysti esinnäkin tiedonhankintataitoja. Sen jälkeen voidaan jatkaa moneen suuntaan. Voidaan etsiä lisätietoa taiteilijasta, tyylisuunnasta tms. tai voidaan tehdä kuva-analyysiä tai esim. kirjoittaa tarinaa. Google Artsin lisäksi kurssilla tuli esiin myös toinen aivan hillitön kaikenlaisen materiaalin aarreaitta, joka syystä tai toisesta on mennyt ainakin minulta ohi eli https://www.finna.fi

Kurssilla esiteltiin useitakin viehättäviä esimerkkejä lasten itse tekemistä tai heidän teoksistaan kootuista sähköisistä kirjoista. Kiva idea oli esimerkiksi sellainen, jossa olikin vaihteeksi lähdetty liikkeelle äänistä. Oppilaille oli annettu läjä paperia ja niistä oli pitänyt tuottaa ja äänittää neljä erilaista ääntä. Näiden äänien perustalle oli sitten alettu kehittää kuvaa ja tarinaa. Kurssilla esitellyt esimerkit oli koottu Book Creatorilla, mutta vaihtoehtoja on toki muitakin.

Teimme myös stopmotion-animaatiot pienissä ryhmissä, ja yllättävän kivoja toteutuksia syntyi, kun jokainen ryhmän jäsen kaivoi laukustaan yhden esineen, ja niistä sitten kehiteltiin pieni animaatio. Jälleen osallistujien omilla laitteilla. Lisäksi tutustuimme lyhyesti muutamiin sovelluksiin/palveluihin eli Edmodoon, Aurasmaan ja Preziin. Nämä kaikki olivat minulle jollain lailla jo ennestään tuttuja, ja Edmodolle ei meillä Vihdissä juuri ole toivottavasti jatkossa käyttöä, sillä otamme syksystä lähtien käyttöön Tieran Oppimisympäristön. Preziä tulee yllättävän vähän käytettyä, vaikka se on erinomainen työkalu. Kenties alan käyttää sitä jatkossa enemmän, nyt kun esityksiä voi tehdä myös iPadilla. Aurasma on näistä minulle uusin tuttavuus, ja sen käyttö on ollut vasta leikkimisen asteella. 

Omien kännykkäkuvien tutkimisen ohella kurssilla tuli esiin toinenkin tutkimusidea. Sintonen esitteli nimittäin kurssin aluksi pelivertailua, jonka hän oli tehnyt muutaman lapsen kanssa. Oli pelattu samaa peliä sekä lautapeli- että iPad-versiona ja sitten kirjattu ylös havaintoja molempien hyvistä ja huonoista puolista. Myös tämän voisi hyvin tehdä oppilaiden kanssa, sillä monista peleistä saa myös sähköisen version. Esim. shakki, kiinanshakki, tammi, Uno, ristinolla etc. löytyvät myös Appstoresta. Oppilaat voisivat pelata ja sitten joko kirjoittaa tutkimusraportin tai esitellä muuten havaintonsa.

Kurssin päätteeksi saimme vielä innostavan kotitehtävän. Tehtävänämme on yksinkertaisesti tehdä maksimissaan puolentoista minuutin video aiheesta "hyödyllinen taito ja tärkeä tieto". Mahtava aihe!  Näitä kurssin videoita varten perustetaan Youtube-kanava ja linkitän sen tänne, heti kun se on perustettu. Ja koska joku voi kaivata kaveria avuksi, päätimme järjestää meidän koululla hiihtoloman jälkeen avoimen vertaisvideopajan, jossa tehtävää voi työstää halutessaan yhteistuumin.

EDIT 13.12.2014

Oppilaiden omiin kännykkäkuviin liittyen: Mediataitokoulusta löytyy erinomainen opas Kuvia minusta ja sinusta, joka "antaa eväitä vastuulliseen kuvaamiseen sekä kuvien julkaisemiseen verkossa. Materiaalissa keskitytään erityisesti itsestä ja muista ihmisistä otettuihin kuviin. Materiaali on suunnattu sosiaalisen median käyttöä aloittelevien lasten ja nuorten kanssa työskenteleville aikuisille, erityisesti opettajille."

Vaihtoehto leffamaratonille

Kari Kinnunen kirjoittaa tänään postilaatikkoon kilahtaneessa Opettaja-lehdessä (17.1.2014), että uuden opsin sunnittelun eräänä johtotehtävänä on ollut "yhtenäisyyden ja yhteistoiminnallisuuden vahvistaminen ja siirtyminen entistä enemmän oppiainerajat ylittävien kokonaisuuksien hallintaan. Tämä muuttaisi myös opetusta ja sen suunnittelua yhteistyön ja vuorovaikutuksen suuntaan."

Meidän koulussa tämäntapaista toimintaa on harjoiteltu jo usean vuoden ajan erilaisten teemaviikkojen aikana. Kokemukset ovat olleet mielestäni siinä määrin rohkaisevia, että olisin aivan valmis siirtymään tämän tyyppiseen työskentelyyn aivan vakituisesti. Ja itse asiassa vasta sillä tavalla oikein päästäisiinkin itse asiaan, kun oppilaatkin alkaisivat pitää tämäntyyppistä työskentelyä "oikeana opiskeluna", ja he pääsisivät toden teolla kehittämään työskentelytaitojaan.

Viimeisin projekti tehtiin syyslukukauden viimeisellä viikolla. Silloinhan tunneista tulee helpsoti usein pelkkää elokuvien katsomista. Tälle piti nyt senkin takia keksiä vaihtoehto, että koulun leffalisenssi meni sopivasti umpeen joulukuun puolivälin kieppeillä. Seiska- ja kasiluokkalaisille oli tarjolla erilaisia lyhyempiä pajoja, mutta ysiluokkalaiset joutuivat tositoimiin. He saivat tehtäväkseen Ihmisen  jälki -projektin.

Suunnittelimme projektin yhdessä historian/yhteiskuntaopin ja mantsa/bilsa open ja opon kanssa. Halusimme pitää kokeeksi tehtävänannon hyvin väljänä ja monitulkintaisena, jotta oppilaiden luovuudelle ja ajattelulle jäisi mahdollisimman paljon tilaa. Käynnistimme projektin siten,  että aloimme hyvissä ajoin etukäteen enempiä selittelemättä jakaa ysien fb-ryhmään erilaisia kuvia, jotka merkitsimme aina tagilla "ihmisen jälki". Aika pian ensimmäiset alkoivat kummastella, että mitä nämä nyt oikein ovat. Vastasimme aina vaan, että miettikää itse. Vähän ennen projektin alkua joku oppilaskin sitten jakoi ryhmään jonkun muistaakseni formuloihin liittyvän linkin samalla tagilla :)

Varsinainen tehtävänanto oli yksinkertainen. Tässä ohjediat:



Kuten ohjeista näkyy aikaa työskentelyyn oli kaksi kokonaista koulupäivää ja kolmas päivä käytettiin tuotosten esittelyyn. Tuotos sai olla tekstilajiltaan aivan mikä tahansa. Monet tekivät erityyppisiä suullisia esityksiä. Ohjaaminen tapahtui siten, että oppilaat varasivat aikoja ohjausvastaanotoille, vähän samaan tapaan kuin yliopistolla. Työskentely sujui rennosti ja mukavasti.

 Seuraavalla kerralla olisi mukava panostaa tavalla tai toisella vielä enemmän ympäristön viihtyisyyteen ja eväisiin :) Aivan erityisen hedelmällistä oli, kun kävimme töitä yhdessä läpi. Oli antoisaa, että paikalla oli koko luokkataso (neljä luokkaa) ja vertaisten lisäksi kolme opettajaa antamassa töistä palautetta eri näkökulmista. Tällaista lisää!

Tässä vielä lopuksi yhden ryhmän liikennettä käsittelevä työ:

Ysien kielenhuoltokertaus

Yhdeksännen luokan kielenhuollon perusasioiden kertaus sujui tänä vuonna siten, että oppilaiden tehtävänä oli aluksi kerrata asioita omatoimisesti ja tehdä luokasta löytyvien oppikirjojen sisältämiä tahtäviä. Sen jälkeen piti tehdä pienissä tyhmissä tai parin kanssa lyhyt opetusvideo itsevalitusta kielenhuoltoaiheesta.

Videoiden teon yhteydessä keskustelimme siitä, millainen on hyvä opetusvideo. Tulimme siihen tulokseen, että se on esimerkiksi sopivan pituinen - ehdottomasti se ei saa olla liian pitkä, sellainen, jota kukaan ei jaksa katsoa. Asiaa ei saa olla yhdessä videossa liikaa. On parempi tehdä mieluummin useampi lyhyt video kuin yksi pitkä. Lisäksi hyvässä videossa käytetään niin ääntä, kuvaa kuin tekstiäkin asian havainnollistamiseen. Huumori on lisäbonusta, ja myös tekijänoikeuksista pitää muistaa huolehtia. Hyvän videon tekeminen ei ole lainkaan niin yksinkertaista, kuin äkkiseltään voisi kuvitella. Jos et usko, kokeile itse :)

Tässä esimerkki yhdestä videosta

Kun videoita katsottiin, niistä opitusta tehtiin muistiinpanoja, ja näin syntyi lunttilappu kokeeseen. Tarvittaessa tietoja täydennettiin vielä muiden lähteiden avulla. Kokeen jälkeen tehtiin vielä itsearviointia, jonka merkitys arvosanalle onkin itse koetta suurempi. Ylipäätänsä asiaa kerrattiin nyt siksi, että parhaillaan on menossa runojakso, jonka päätteeksi jokainen kirjoittaa ns. "Oman runotyön", jonka arvioinnissa kiinnitetään myös oikeakielisyyteen aiempaa enemmän huomiota.

Kokeiden palautustunnilla kerrattiin vielä muutama kiperäksi osoittautunut kohta Kahoot!-sovelluksella tehdyn pelin avulla. Kuten useammatkin Kahootia kokeilleet kollegat ovat Twitterissä kertoneet, oppilaat innostuvat pelaamisesta varmasti. Harvoin he muutoin kielenhuoltotunnilla hihkuvat, että: "Lisää tätä!!"

Sanaluokkia ja sijamuotoja seiskoille

Kaivan kärkeen verta nenästäni ja totean, että mielestäni sanaluokkien ja sijamuotojen tankkaamisessa ei ole paljoakaan järkeä. Ainakaan siinä mittakaavassa, missä niitä peruskoulussa yleisesti tankataan. Hieman karrikoiden sanottuna moni seiskaluokkalainen on yläkouluun tullessaan siinä uskossa, että äikkä ON sanaluokkia, sijamuotoja ja tarinoiden kirjoittamista. Ja that's it.

Verbi on kieltämättä hyödyllinen käsite, ja koska se on myös lauseen ydin, siihen kannattaakin vähän perehtyä. Ylipäätänsä lausetajun kehittäminen on tärkeää, koska se on yhteydessä kirjoittamisen ja ajattelun selkeyteen. Niinpä kasilla paneudummekin hartaudella lauseoppiin, mutta sivuutamme seiskalla sanaluokkien ja sijamuotojen kertauksen mahdollisimman nopeasti. Samalla valjastamme kertauksen muiden taitojen kuten opiskelutekniikan ja ryhmätyötaitojen harjoitteluun.

Minulla on sellainen kuva, että oppilaille ei alakoulun aikana useinkaan ole hahmottunut, miten sanaluokat ja sijamuodot liittyvät toisiinsa. Niinpä tein heille pienen johdantovideon, jossa yritän selittää juuri tämän.

Tämän jälkeen alkaa asian harjoittelu ja valmistautuminen kokeeseen. Olen koonnut harjoitusmonisteen, jota käytämme vuodesta toiseen, eli kerään monisteet pois, kun niitä ei enää tarvita. Oppilaat saavat tehdä kokeeseen lunttilapun, ja koe tehdään ryhmissä. Jaan oppilaat arpomalla 3-4 hengen ryhmiin. Kaikki ryhmän jäsenent saavat ja täyttävät oman koepaperin, mutta tarkistan joka ryhmästä vain yhden, sattumanvaraisesti käteen osuvan paperin, ja kaikki saavat saman arvosanan. Koe kestää kaksoistunnin ja aina noilla tunneilla toivon, että voisin pitää jokaisella tunnilla kokeet. Harvoin näkee nimittäin niin aktiivista ja kaikin puolin mainiota ryhmässä työskentelyä. Ryhmissä käydään aivan mahtavia keskusteluja sanojen luokittelusta.

Jakso loppuu itsearviointiin ja se onkin oikeastaan koko jakson tärkein osuus. Alla muutama apukysymys esimerkin vuoksi. Hyvin tehdyllä itsearvioinnilla voi vielä nostaa omaa kokeensa arvosanaa - enemmän tai vähemmän :)

Oppilaiden osallisuudesta

Jatkan edelleen sen saman pedagogisen johtamisen koulutuksen annin ammentamista, joista edellisessäkin postauksessani kirjoitin.

 Olen ollut koulutukseen monin tavoin tyytyväinen, enkä vähiten siksi, että koulutuksessa on jatkuvasti puhuttu myös oppilaista. Niinpä viime kerrallakin käsiteltiin paljon oppilaiden osallisuutta.  Ulla Rasimuksen mukaan on ensinnäkin tärkeää muistaa, että osallisuus on eri asia kuin osallistuminen. Osallistuminen voi kyllä olla osallisuutta, mutta osallisuus on pelkkää osallistumista laajempi käsite ja sitä voidaan ajatella esimerkiksi seuraavanlaisen jaottelun avulla:

1. sosiaalinen osallisuus
2. tiedollinen osallisuus
3. päätöksentekoon osallistuminen
4. jaettu vastuu
5. osallisuus yhteiseen tarinaan

Toisekseen oppilaiden osallisuutta voidaan hahmottaa myös osallisuuden portaiden avulla. Alimmilla tasoilla on kyse erilaisista näennäisdemokraattisista toimista. Oppilailta kysellään kyllä kantaa milloin mihinkin ja heidän kanssaan ideoidaan erilaisia tavoitteita ja toimia, mutta aikuiset kuitenkin aina päättävät, eikä aikuisten asettamia reunaehtoja kyseenalaisteta. Täytyy todeta, että omassa koulussamme ollaan valitettavasti enempi tai vähempi juuri tällä tasolla. Toivon, että pääsisimme jossain vaiheessa seuraavalle tasolle, joka tarkoittaisi siirtymistä luovaan yhteistyöprosessiin. Se tarkoittaisi sitä, että asiat etenisivät oppilaiden ja aikuisten välisessä luovassa, uusia asioita kehkeyttävässä prosessissa, jossa asioita pohdittaisiin avoimesti ja ratkaisukeskeisesti. Pitäisi päästä siihen, että me todella arvostaisimme oppilaiden tuoreita näkemyksiä ja hakisimme aktiivisesti jatkuvasti keinoja niiden huomioimiseen ja toteuttamiseen.

Ulla Rasimus on mielestäni on koko koulutuksen ajan aivan oikein korostanut sitä, että oppilaiden osallisuuden kokemusten kannalta on kaikkein olennaisinta se, mitä oppitunneilla tapahtuu. Hän esitteli luokkakokouksien pitämistä yhtenä  mahdollisuutena osallisuuden lisäämiseen. Luokkakokoukset ovat selkeästi sukua käytännölle, jonka olen oppinut edellisessä työpaikassani Kilterin koulussa, jonka toimintakulttuuriin vaikuttavat toivoakseni edelleen kaipiolaisen yhteisökasvatuksen periaatteet.

Kilterissä opin taitavilta ja kokeneilta kollegoiltani, että kun luokassa tulee vastaan mikä tahansa ongelma, on ongelman ratkaiseminen aina koko luokan asia. Koko luokka saadaan helposti mukaan, kun kysytään kaikilta ja kuunnellaan oikeasti kaikkia. Helpoimmin tämä tapahtuu siten, että kaikki kirjoittavat ensin näkemyksensä kulloiseenkin asiaan paperille, jonka jälkeen opettaja kokoaa näkemykset näkyville, niin että yhteiseen ongelmanratkaisuun voidaan käydä nimenomaan oppilaiden, ei opettajan - ajatuksista lähtien. Tärkeää on, että opettaja ei muokkaa eikä sensuroi mitään.

Kuva: SPangborn CC-BY-NC-ND

Käytin tätä menetelmää viimeksi viime viikolla, kun tietooni tuli, että on syytä keskustella valvontaluokkani kanssa kännyköiden käytöstä oppitunnilla. Kysyin oppilailta kolme kysymystä:

1. Milloin kännykän käyttö on ongelmallista ja häiritsee oppimista?
2. Milloin ja miten kännykästä voi olla iloa opiskelussa?
3. Kuinka paljon/usein meidän luokan tunneilla esiintyy häiritsevää kännykän käyttöä?

Kahteen ensimmäisen kysymykseen tulleet vastaukset kokosin Google-dokumenttiin, jota katsoimme yhdessä. Vastaukset viimeiseen kysymykseen luin suoraan papereista. Kävimme dokumentin äärellä vilkkaan keskustelun kännykän käytöstä ja synnytimme mielestäni yhteistä ymmärrystä tilanteesta. Tällainen keskustelu tuottaa parhaimmillaan käsittääkseni rakentavaa vuorovaikutusta luokkaan ja sitä kautta juuri niitä osallisuuden kokemuksia. 

Lopuksi haluan vielä sanoa, että minua ei oppilaiden kännyköiden käyttö häiritse oikeastaan koskaan. Enemmän minua häiritsee oma kyvyttömyyteni valjastaa niitä täysimääräisesti ja monipuolisesti opiskelukäyttöön. Lisäksi olen alkanut yhä useammin huomata, että monet oppilaat pystyvät itse asiassa keskittymään kännykkä kädessä parhaiten, myös esimerkiksi opettajan ohjeiden kuuntelemiseen. Ja ylipäätänsä hommat näyttävät sujuvan parhaiten silloin, kun oppilaat tekevät useampaa asiaa yhtä aikaa.  Yleinen ja tuhatvuotinen huoli nuorison rappiosta taitaa siis olla - jälleen kerran - turha.

Ajantaju hakusessa

Viime viikolla jatkui se erinomainen pedagogisen johtamisen koulutus, josta kirjoitin jo aiemminkin. Tällä kertaa käsittelimme monenlaisia teemoja ja palasimme muun muassa siihen kaikkein polttavimpaan eli aikaan. Siitä tuntuu olevan koko ajan puute. Olen kuullut tähän tähän asti kolmenlaisia ratkaisuehdotuksia koulussa työskentelevien krooniseen aikapulaan. Kaksi yleisintä ratkaisuehdotusta, joita rehtoreilta yleensä tulee on a) lisää lukkariin merkittyä palaveriaikaa b) opettajat kokonaistyöaikaan. Molemmat ovat TEORIASSA ihan hyviä ratkaisuja, mutta vaativat johtamiselta todella paljon! Suurimmassa osassa kouluja johtaminen lienee sen laatuista ja -tasoista, että nämä ratkaisut pahentavat kaikkia ongelmia, eivät suinkaan ratkaise niitä. Ensin pitää tapahtua paljon, ennen kuin noita kumpaakaan kannattaa edes harkita. Pitää esimerkiksi syntyä syvällinen ymmärrys joistakin ajankäyttöön liittyvistä lainalaisuuksista ja ongelmista. Näistä tärkeimpiä ovat nämä:

1) Ryhmällä ei ole ajantajua.
2) Erityistä huomiota kannattaa kiinnnittää toisten ajan käyttöön.

Ryhmällä ei ole ajantajua, ja siksi on aivan ensiarvoisen tärkeää, että koulun johdolla on. Varsinkin isoissa kouluissa tapahtuu koko ajan paljon, ja erilaiset tiimirakenteet ovat tosiasia kaikkialla. Jälki on kuitenkin hirveää, jos tiimit saavat vapaasti käyttää paitsi omaansa myös muiden aikaa. Johtoryhmän yksi olennaisimpia tehtäviä onkin koordinoida ajan käyttöä, ja aivan erityisen varovainen pitääkin olla aina kun käytetään toisten aikaa.

Toisten ajan käytössä ollaan kuitenkin vanhastaan kouluissa oltu hyvinkin huolettomia. Opettajia istutetaan edelleen monissa kouluissa aivan surutta isolla joukolla kuuntelemassa, kun yksi puhuu asiaa, joka pahimmissa tapauksissa:

a) on suurelle osalle sanomattakin itsestäänselvää
b) koskettaa pahimmillaan vain pientä osaa kuulijoista
c) jonka voisi nopeasti lukea omalla ajallaan, silloin kun parhaiten sopii

Aika hurjaa.

Kuva: HikingArtist.com CC-BY-NC-ND

On olennaista monenkin asian kannalta, etä ihminen tekee tärkeitä asioita. Muita ei oikein kannata tehdä. Ja opettajat tekevät juuri sen tyyppistä asiantuntijatyötä, että heille ei kannata maksaa ajasta (so. siitä että he istuvat tietyssä paikassa tiettyyn aikaan) vaan siitä työstä, mitä he tekevät. Työn merkityksellisyyden kokemuksesta on kyse myös esimerkiksi Varpu Kaarenojan taannoisessa ajatuksia herättävässä artikkelissa Parempaakin tekemistä, jossa hienosti kuvataan juuri sitä, että muuta kuin tärkeitä töitä ei oikeastaan kannata tehdä.

Kun opettajakunta nuokkuu kokouksessa, ongelmana on juuri se, että siellä tapahtuu jotain sellaista, jota opettajat eivät koe merkitykselliseksi, joka heidän mielestään ei ole tärkeää. Tässä tilanteessa rehtori usein - ymmärrettävästi - turhautuu. Tilanne ei kuitenkaan korjaudu sillä, että rehtori sanoo, että kaikkien pitäisi nyt tajuta, että tämä on teille kaikille tärkeää, halusitte tai ette. Pikemminkin käy päinvastoin. Jotain muuta tarttis keksiä.

Olen todella iloinen siitä, että saan tehdä töitä koulussa ja johtoryhmässä, jossa on halua ja kykyä kohdata rohkeasti isoiltakin tuntuvia haasteita. Kevätlukukaudella käymmekin OPS-työn ohessa kehittelemään reippaasti pieniä ajankäyttökokeiluja. Tavoitteena on löytää käytänteitä siihen, että kaikkien ei aina tarvitsisi tehdä välttämättä samassa paikassa, samaan aikaan samaa. Luokassa sitä kutsutaan eriyttämiseksi. Ei kai se ihan mahdotonta voi olla opehuoneessakaan.

OPS2016-liekehdintää

Olen lievästi sanottuna liekessä OPS-uudistuksesta.  Uudistus on todella tervetullut mahdollisuus opetuksen ja koulun toimintakulttuurin kehittämiseen, ja luonnostekstin viidessä ensimmäisessä luvussa korostetaan mielestäni juuri niitä asioita, joita itsekin pidän tärkeinä. Jotta OPS voisi siirtyä teoriasta käytäntöön, siihen pitää haluta ja uskaltaa luoda henkilökohtainen suhde. Aloitan tuon suhteen luomisen kokoamalla ja tiivistämällä tekstistä ne asiat, jotka itseäni puhuttelevat eniten. Koetan siis nähdä, mikä itselleni on asian ydin. Myöhemmin luen tekstiä uudestaan nähdäkseni, mitä kaikkea minulla on ensimmäisellä kierroksella jäänyt huomaamatta. Pidän tärkeänä, että sisäistän riittävän vankasti yleisen osan, ennen kuin oppiaineosa ilmestyy.

Yleisen osan luonnoksen ensimmäistenkin lukujen lukeminen on hämmentävää puuhaa, koska alalukuja on paljon, ja lukiessa tulee helposti tunne, että samat asiat toistuvat uudestaan ja uudestaan eri otsikoiden alla. Niinpä ajattelin aloittaa luonnostekstin haltuun ottamisen tekemällä jonkinlaisen tiivistelmän tekstistä. Minun mieleeni nousee päällimmäiseksi ilo seuraavista :

• Suhde oppilaaseen. Tekstissä puhutaan mielestäni paljon arvostavasta ja oppilasta kunnioittavasta vuorovaikutuksesta ja oppilaan aidosta kohtaamisesta ja kuuntelemisesta. Tekstissä puhutaan myös useassa kohdassa eri sanoin siitä, että oppimisen pitäisi olla sellaista, että oppilas voi kokea sen mielekkääksi ja itselleen merkitykselliseksi. Lisäksi useassa yhteydessä korostetaan osallisuuden kokemusten merkitystä ja oppimisen iloa, sekä turvallisuutta ja hyvinvointia.

• Oppilaan toiminta ja oppiminen. Oppimista on jo pitkään kuvattu konstruktivismin hengessä oppilaan aktiivisena toimintana, jossa hän liittää uusia tietoja aikaisempiin tietoihinsa jne. Tämä kuva uhkaa usein jäädä vähän mekaaniseksi tiedon hankinnaksi, prosessoinniksi ja tallentamiseksi.  Siksi iloitsenkin siitä, että luonnoksessa hahmotellaan useassa kohdassa toimintaa, jossa oppilas toimii uteliaan ja rohkean, omiin hoksottimiinsa luottavan tutkijan tavoin. Hän ei vaan etsi ja muokkaa tietoa, vaan toimii tiedon kanssa. Pohtii omaa ajatteluaan, muodostaa hypoteeseja, analysoi, päättelee, tarkistaa käsityksiään, ratkoo vastaan tulevia ongelmia ja tuottaa uutta tietoa. Sekä itsenäisesti että vuorovaikutuksessa muiden kanssa. Luovuus ja kekseliäisyys liittyy itseilmaisun ohella olennaisesti myös ajatteluun. Tykkään!

• Tieto- ja viestintätekniikan rooli. Se on kaikkien asia ja sitä käytetään monipuolisesti eri oppiaineissa ja kaikilla vuosiluokilla. Sitä käytetään koska se avaa uusia mahdollisuuksia ajatteluun ja oppimiseen, ja tekniikan avulla kehitetään vuorovaikutteisia pedagogisia käytäntöjä. Sen avulla vahvistetaan oppimismotivaatiota, itseohjautuvuutta ja luovuutta.  Sitä hyöydynnetään vuorovaikutukseen, tiedon kanssa työskentelyyn, uuden tiedon luomiseen ja ongelmanratkaisuun. Sen avulla vahvistetaan yhteisöllisen työskentelyn taitoja ja käyttöön otetaan oppilaan henkilökohtaisia oppimispolkuja tukevia välineitä ja sovelluksia, ja myös oppilaiden omia välineitä voidaan käyttää. Eikä tässä vielä kaikki. Lisäksi mobiiliteknologia, sosiaalinen media ja kehittyvät verkkopalvelut laajentavat oppimista ympäröivää yhteiskuntaan ja informaaleihin ympäristöihin. 

Näiden ylle listattujen tavoitteiden lisäksi luonnostekstissä puhutaan tietysti monista muistakin asioista, kuten vaikkapa ilmastoasioista ja kulttuuri-identiteeteistä. Mutta koska yritän nyt hahmottaa itselleni uudistuksen ydintä, jätin tästä listasta paljon pois sellaista, joka on jo vanhastaan tuttua. 

Minä olisin todella tyytyväinen jo noihin viiteen ensimmäiseen luonnostekstin lukuun. Yhtään enempää en kaipaisikaan. Jo niiden avulla voitaisiin helposti suunnitella opetusta, joka todellakin vastaa hyvin tulevaisuuden haasteisiin. Luonnoksen ensimmäisessä luvussa listataankin ne taidot ja ominaisuudet, joita oppilaat tulevaisuudessa tarvitsevat. Ne ovat:

• itseohjautuvuus
• yhteisvastuu
• vuorovaikutustaidot
• oppimisen taidot
• ajattelun taidot
• ongelmanratkaisu
• soveltaminen
• luovuus

Tämä on loistava lista! Ja itse asiassa pelkästään tämäkin riittäisi. Opettaja voisi opetusta/oppimista  suunnitellessaan miettiä, ohjaako toiminta noiden suuntaan. Taidankin kirjoittaa nuo heti huomenna luokan seinälle kissan korkuisilla kirjaimilla. 

Mutta nyt heippa ja rentouttavaa sunnuntain jatkoa!

PS. Tein tätä bloggausta ennen muistiinpanoja luonnoksesta ja ne löytyvät täältä. Toisekseen luonnoksen ensimmäisessä luvussa linjataan, että uudistuksen keskiössä on toimintakulttuurin ja pedagogiikan kehittäminen. Toimintakulttuurin kehittäminen liittyy olennaisesti johtoryhmätyöskentelyyn ja on siksi oma myöhemiin käsittelyyn tuleva aiheensa.

EDIT. pari tuntia myöhemmin: @Saijakaisa kommentoi tätä Twitterissä ja toi esiin aivan olennaisen asian, eli kysymyksen siitä, miten opettajat voitaisiin saada mukaan OPS-työhön uuden OPSin hengessä. Olen niin samaa mieltä siitä, että on aivan olennaista MITEN OPS-työtä opettajien kanssa lähdetään tekemään. Miten esim. ops-työssä opettajien tvt-taitoja voitaisiin kehittää juuri luonnoksen artikuloimassa hengessä? Miten työskentely voisi olla sellaista, että se rohkaisisi älylliseen luovutuuten jne. Ja vielä kaino toive kaikille rehtoreille: Älkää rakentako OPS-työtä sellaisen mallin varaan, jossa perimmäisenä tarkoituksena on vain varmistaa, ettei kukaan vaan pääse sluibailemaan. Ja varustautukaa jo henkisesti siihen, että ehkä ihan kaikki opettajat eivät innostu.