Haaveista totta

Tämä lukuvuosi on ollut jo tähän mennessä erityisen antoisa. Tuntuu siltä, että moni asia edistyy nyt jotenkin ihmeen kepeästi. Yksi todella iso virstanpylväs on nyt saavutettu siinä, että oppilaitteni käytössä on vihdoinkin vakituisesti neljä iPadia. Ja mikä parasta, en ole yksin, vaan meillä on nyt tiimi, johon kuuluu lisäkseni toinen äikänope, kieltenope ja kaksi käsityön opettajaa. Me jaamme yhdessä yhden kuudentoista iPadin salkun. Niinpä meillä on nyt todellakin käsissämme työkalut opetuksen pitkäjänteiseen kehittämiseen. Iloa himmentää ainoastaan se, että kaikki halukkaat kollegat eivät päässeet mukaan tähän "ensimmäiseen aaltoon". Heidän puolestaan iloitsen kuitenkin siitä, että onneksi koulullamme on vihdoin myös useamman vuoden realistinen suunnitelma siitä, miten laitteita jatkossa hankitaan.

Käsitykseni mukaan tabletlaitteiden opetuskäytön organisoinnissa on tällä hetkellä käytössä lähinnä kahdenlaista mallia. On 1:1-systeemiä ja erilaisilla varaussysteemeillä käytettäviä yhteissalkkuja. Yhteiskäyttöä on meidänkin koulussa harjoilteltu nyt kohta pari vuotta, ja sen perusteena on tietenkin ollut halu resurssin mahdollisimman tasapuoliseen jakamiseen ja halu taata kaikille halukkaille mahdollisuus päästä kokeilemaan. Kummatkin ovat erittäin tärkeitä näkökulmia. Yhteiskäytöön liittyy kuitenkin myös ongelmia, joista osa palautuu siihen tosiasiaan, että iPadit ovat alunperin henkilökohtaiseen käyttöön suunniteltuja laitteita, ja silloin kun niitä käyttää useampi henkilö, aiheutuu tästä ylläpidolle omat haasteensa. Helposti käykin niin, että ylläpito alkaa syödä turhan paljon aikaa eli tärkeintä resurssiamme. Lisäksi yhteiskäyttöön liittyy sama ongelma kuin ATK-luokkiinkin, eli kun tulee joku ongelma (laitteeseen vika, epäasiallista sisältöä tms.), sen selvittäminen on työlästä, kun karrikoiden ajateltuna ensin pitää selvittää, kenen ongelmaa pitäisi selvittää etc.

Kaikkein suurimpana yhteiskäytön ongelmana näen kuitenkin sen, että silloin kun yhtä salkkua kohden on vaikkapa kolmesataa oppilasta, jää käyttö helposti alustavien (ja usein laite/appsi edellä etenevien) kokeilujen asteelle. Alustavista kokeiluista on tietysti hyvä aloittaa, mutta mitä niiden jälkeen? Toimiva yhteiskäyttö edellyttää myös sitä, että opettaja pystyy hyvin tarkkaan suunnittelemaan opetustaan pitkällä tähtäimellä, jotta osaa tehdä varaukset oikeille tunneille/viikoille.   Osalta tämä onnistuu mutta kaikilta ei. Esimerkiksi minulta ei onnistu. Otan yhden esimerkin: olemme yhden seiskaluokan kanssa mukana Ylen Uutisluokalla ja sen imussa tulemme tekemään uutisia muidenkin luokkien kanssa, ja siihen tarvitsemme iPadeja. Ongelmana tässä vain on, että siinä vaiheessa, kun kuulin ylipäätänsä koko Uutisluokasta ja saimme sovittua aikataulusta, varauslistat olivat jo auttamatta täynnä.

Omassa koulussamme asiaan kytkeytyy vielä ainakin yksi näkökulma eli BYOD. Meillä on avoin langaton verkko, mutta uskallan väittää, että oppilaiden omien laitteiden pedagoginen käyttö on silti vielä aivan lähtökuopissa. BYODiin liittyy joukko aivan omia pulmia esimerkiksi vastuukysymykset, jos laite rikkoutuu.  Suurin ongelma kuitenkin on, että kaikilla yläkouluikäisistäkään ei omaa älylaitetta ole, niinpä koulun pitää pystyä sellainen tarjoamaan. Koska nimenomaan BYOD lienee tulevaisuuden suunta ylipäätänsä, olemme halunneet lähteä nimenomaan sitä kehittämään. Ja juuri tämä on yksi tärkein syy siihen, että yksi salkku tulee ensi syksystä lähtien opettajatiimin käyttöön siten, että äikän ja kieltenopeilla on tunneilla jatkuvassa käytössä kullakin neljä iPadia ja käsityöopettajilla kummallakin kaksi.

Neljä iPadia luokassa mahdollistaa monenlaisen työskentelyn. Erityisesti alle kahdenkymmenen oppilaan ryhmissä ja oppilaiden omilla laitteilla höystettynä ryhmiin riittää helposti yksi laite. Se riittää ja on pedagogisesta näkökulmasta jossain tapauksissa ehkä parempikin ratkaisu kuin 1:1, koska silloin laitteiden äärellä on pakko keskustella - oma kokemukseni tosin on, että keskustelu oppilaiden välillä on laitteiden äärellä aina erityisen vilkasta, olipa niitä mikä määrä hyvänsä :)

Ylläkuvatunlainen ratkaisu on mielestämme hyvä myös sikäli, että näin muodostuu viiden opettajan tiimi, joka ylläpitää laitteet itse. Mietimme keskenämme, miten asian hoidamme. Olen varma, että tämä tulee ylipäätänsä lisäämään yhteistyötä välillämme, ja siihen meitä myös velvoitetaan. Ylläpidon lisäksi meiltä edellytetään myös opetuksen kehittämistä ja ideoiden ja kokemusten jakamista. Kerron sitten heti, kun olemme sopineet, miten näihin haasteisiin vastaamme.

Ilo irti kännyköistä

Osallistuin viime viikolla Palmenian järjestämään Media haastaa oppimaan -koulutukseen. Kouluttajana oli Sara Sintonen ja muut osallistujat olivat kaikki myös vihtiläisiä opettajia, mikä teki koulutuksesta erityisen antoisan. Odotin koulutukselta erityisesti kahta asiaa: ensinnäkin enemmän tajua siitä, millainen on se mediamaailma, jossa oppilaani elävät, ja toiseksi ideoita oppilaiden omien kännyköiden hyödyntämiseen opetuksessa. Nämä odotukset todellakin toteutuivat siinä määrin, että haluan nyt jakaa koulutuksen antia myös teille.

Lapset mediatuottajina -tutkimus

Nuorten mediamaailmasta käsittelimme koulutuksessa erityisesti oppilaiden kännykkäkuvia, mikä osoittautuikin aivan lottovoitoksi. Olen pitkään ollut innostunut tukivasta oppimisesta, mutta minua on vaivannut se, etten ole omasta mielestäni osannut keksiä hyviä tutkimusongelmia. Koulutus avasi silmäni sille, että oppilaiden kännykkäkuvat totisesti ovat juuri sitä. Sintonen esitteli Helsingin yliopiston opettajankoulutuslaitoksella toteutettua lasten omaehtoista mediatuottamista ja kännykän käyttöä kartoittavaa LATU-tutkimusprojektia. Se on tehty yhteistyössä Aalto-yliopiston ja Pelastakaa Lapset ry:n kanssa.

Projekti on koonnut lasten omaehtoista kuvaamista erittäin havainnollisesti kuvittavan videon:



Jokainen opettaja, jolla on kokemusta esim. tablet-laitteista opetuksessa tietää, mitä tapahtuu ensimmäisenä, kun oppilaat saavat laitteet käsiinsä. He ryhtyvät heti kuvaamaan. Mutta mikä parasta,  edes iPadeja ei tarvita, sillä oppilailla on jo valmiina taskuissaan aivan huikea tutkimusaineisto. Heidän omat kännykkäkuvansa ovat loistava tutkimuskohde monestakin syystä. Ensinnäkin ne liittyvät heidän itse tärkeiksi kokemiinsa asioihin, ja toiseksi asian käsittelyä helpottaa, kun aiheesta on jo tutkimusta. Opettajan ei siis tarvitse heittäytyä aivan sokkona uimaan, ja tutkimuksesta saa tarvittavaa taustatukea ja ideaa oppilaiden tutkimustyön ohjaamiselle. Tämä LATU-tutkimusprojektin raportti Lapset mediatuottajina löytyy täältä

Tutkimuksessa on tutkittu 8-11-vuotiaiden ottamia kuvia, ja yksi mielenkiintoisin havainto on  "yksilöitymisprosessi: 8–11-vuotiaiden osalta näyttää, että kuvaaminen kohdistuu pääosin omaan arkiympäristöön, kuvauskohteena eivät ensisijaisesti ole vielä kaverit ja muut ihmiset, ja kännykkätallenteita tuotetaan lähinnä itseä ja omaa lähipiiriä varten. Voidaan ajatella, että omaehtoinen kuvaaminen ja tallentaminen toimivat lapsen yksilöitymisprosessissa vahvistavina tekijöinä, tuottaen voimaantumisen tunnetta, visuaalisen ja audiovisuaalisen ilmaisun ja viestimisen perspektiiviä, esteettisiä kokemuksia sekä mahdollisuutta itsenäiseen asioiden tarkasteluun, tul- kintaan, kerrontaan sekä itseilmaisuun."

Koska itse opetan hieman vanhempia, minua kiinnostaa tietysti erityisesti se vaihe, kun kamera kääntyy itseen ja alkaa voimallinen selfie- ja kaverikuvavaihe, ja kuvia jaetaan välillä hyvinkin estottoman oloisesti esimerkiksi sosiaalisessa mediassa. Aikuista nämä kuvat saattavat hämmentää, vaikka meidän omassakin FB- ja Twitter-virrassamme on alkanut vilahdella enemmän tai vähemmän ironisia selfieitä. Minulla on hyvin pinnallinen käsitys nuorten kuvista, enkä oikeasti tunne asiaa juuri lainkaan, mutta alustava tuntumani on, että haluaisin opettajana ja aikuisena tarjota nuorille aikuisen peilin ja kenties lisää valinnanvaraa itsensä kuvaamisen konventioihin. Vähän sellaisessa Miina Savolaisen Maailman ihanin tyttö hengessä.

Opettaja kokeilee

Koulutus oli ilahduttavan toiminnallinen ja ensimmäinen tehtävämme kurssilla oli kehittää ryhmissä joku tunnistettava hahmo ja ottaa siitä jonkun kännykällä kuva. Lopuksi kuvat katsottiin dokumenttikameran välityksellä ja makeiden naurujen säestämänä koko porukan kanssa. Tehtävä oli monin tavoin toimiva ja yksi oivallinen esimerkki omien kännyköiden tarjoamista mahdollisuuksista. Yksinkertaisuudessaan nerokasta oli myös tuo dokumenttikameran hyödyntäminen: kuvia ei tarvinnut lähetellä minnekään, eikä mitään ongelmaa aiheutunut siitä, että kaikilla on vähän erilaiset puhelimet. Tulen varmasti käyttämään tätä tehtävää esimerkiksi ryhmäytymistarkoituksiin, mutta samalla sabloonallahan voi esimerkiksi ottaa tutkailtavaksi stereotyyppiset käsitykset tietyistä ihmisryhmistä. Tässä meidän ryhmän hahmo. Tunnistatko tyypin?

Toinen kännykkäkuviin liittyvä tehtäväidea oli, että oppilaat etsivät omasta kännykästä jonkun kuvan ja sen jälkeen etsivät esim. Google Artsista kuvalleen vastinparin, eli kuvan joka muistuttaa tavalla tai toisella omaa kuvaa. Tässä opitaan tietysti esinnäkin tiedonhankintataitoja. Sen jälkeen voidaan jatkaa moneen suuntaan. Voidaan etsiä lisätietoa taiteilijasta, tyylisuunnasta tms. tai voidaan tehdä kuva-analyysiä tai esim. kirjoittaa tarinaa. Google Artsin lisäksi kurssilla tuli esiin myös toinen aivan hillitön kaikenlaisen materiaalin aarreaitta, joka syystä tai toisesta on mennyt ainakin minulta ohi eli https://www.finna.fi

Kurssilla esiteltiin useitakin viehättäviä esimerkkejä lasten itse tekemistä tai heidän teoksistaan kootuista sähköisistä kirjoista. Kiva idea oli esimerkiksi sellainen, jossa olikin vaihteeksi lähdetty liikkeelle äänistä. Oppilaille oli annettu läjä paperia ja niistä oli pitänyt tuottaa ja äänittää neljä erilaista ääntä. Näiden äänien perustalle oli sitten alettu kehittää kuvaa ja tarinaa. Kurssilla esitellyt esimerkit oli koottu Book Creatorilla, mutta vaihtoehtoja on toki muitakin.

Teimme myös stopmotion-animaatiot pienissä ryhmissä, ja yllättävän kivoja toteutuksia syntyi, kun jokainen ryhmän jäsen kaivoi laukustaan yhden esineen, ja niistä sitten kehiteltiin pieni animaatio. Jälleen osallistujien omilla laitteilla. Lisäksi tutustuimme lyhyesti muutamiin sovelluksiin/palveluihin eli Edmodoon, Aurasmaan ja Preziin. Nämä kaikki olivat minulle jollain lailla jo ennestään tuttuja, ja Edmodolle ei meillä Vihdissä juuri ole toivottavasti jatkossa käyttöä, sillä otamme syksystä lähtien käyttöön Tieran Oppimisympäristön. Preziä tulee yllättävän vähän käytettyä, vaikka se on erinomainen työkalu. Kenties alan käyttää sitä jatkossa enemmän, nyt kun esityksiä voi tehdä myös iPadilla. Aurasma on näistä minulle uusin tuttavuus, ja sen käyttö on ollut vasta leikkimisen asteella. 

Omien kännykkäkuvien tutkimisen ohella kurssilla tuli esiin toinenkin tutkimusidea. Sintonen esitteli nimittäin kurssin aluksi pelivertailua, jonka hän oli tehnyt muutaman lapsen kanssa. Oli pelattu samaa peliä sekä lautapeli- että iPad-versiona ja sitten kirjattu ylös havaintoja molempien hyvistä ja huonoista puolista. Myös tämän voisi hyvin tehdä oppilaiden kanssa, sillä monista peleistä saa myös sähköisen version. Esim. shakki, kiinanshakki, tammi, Uno, ristinolla etc. löytyvät myös Appstoresta. Oppilaat voisivat pelata ja sitten joko kirjoittaa tutkimusraportin tai esitellä muuten havaintonsa.

Kurssin päätteeksi saimme vielä innostavan kotitehtävän. Tehtävänämme on yksinkertaisesti tehdä maksimissaan puolentoista minuutin video aiheesta "hyödyllinen taito ja tärkeä tieto". Mahtava aihe!  Näitä kurssin videoita varten perustetaan Youtube-kanava ja linkitän sen tänne, heti kun se on perustettu. Ja koska joku voi kaivata kaveria avuksi, päätimme järjestää meidän koululla hiihtoloman jälkeen avoimen vertaisvideopajan, jossa tehtävää voi työstää halutessaan yhteistuumin.

EDIT 13.12.2014

Oppilaiden omiin kännykkäkuviin liittyen: Mediataitokoulusta löytyy erinomainen opas Kuvia minusta ja sinusta, joka "antaa eväitä vastuulliseen kuvaamiseen sekä kuvien julkaisemiseen verkossa. Materiaalissa keskitytään erityisesti itsestä ja muista ihmisistä otettuihin kuviin. Materiaali on suunnattu sosiaalisen median käyttöä aloittelevien lasten ja nuorten kanssa työskenteleville aikuisille, erityisesti opettajille."