perjantai 6. huhtikuuta 2012

Digitarinapajaa II

Kerroin aiemmin maaliskuun alussa käynnistyneestä digitarinapajasta. Reilu viikko sitten oli pajan tekninen osuus, ja pari päivää sitten saimme vihdoinkin ensimmäisen tarinamme valmiiksi. Teimme sen yhteistyössä kahden kollegan kanssa. Alkuituna oli ajatus tehdä tarina, joka jotenkin kuvaa omaa suhdettamme työhömme ja kouluumme. Päätimme myös, että keskitymme johonkin positiiviseen aspektiin. Kaikkein positiivisinta työssämme ovat tietysti oppilaat. Tällainen tarinasta tuli




Tarinaa editoitiin koululla tietokoneluokassa Kdenlivellä, joka kaatuili tämän tästä, mutta vaikutti muuten tähän tarkoitukseen sopivalta ja aivan riittävän monipuoliselta ohjelmalta. Kävi ilmi, että koulumme koneissa on ilmeisesti joku vanha versio tuosta ohjelmasta, eikä kouluttajammekaan keksinyt siis tapaa animoida kuvia. Se mitä kaipaisin, olisi mahdollisuus lisätä kuvin ns. Ken Burns efekti, jota still-kuvista tehdyissä videoissa yleisesti käytetään.

Saimme kouluttajaltamme pari hyvää vinkkiä cc-lisensoitujen ääniefektien ja musiikin lähteistä. Erilaisia ääniä voida ladata freesound.orgin sivuilta ja hyvä musiikin lähde on ccmixter.org. CCMixterin sivut ovat mielestäni selkeämmät kuin Jamendon, joka sekin tietysti on hyvä musiikin lähde.

Teimme tuttavuutta myös Audacityn kanssa, jolla äänitimme puheraidan. Sillä myös säädimme Freesoundista ladatun linnunlaulun volumen sopivaksi.

Kaiken kaikkiaanhan kävi lopulta niin, että noin kolmasosan editointityöstä tein lopuksi kotona ihan vaan MovieMakerilla, koska editointi on varsinkin näin vasta-alkajille hidasta puuhaa, eikä kellään ole aikaa eikä haluakaan loputtomasti kökkiä koulun atk-luokassa - varsinkaan kun moni asia hoituu kuitenkin loppupeleissä sutjakammin kotona.

Nyt mietimme, miten hyödyntäisimme digitarinoinnin ideaa oppilaiden kanssa. Oman haasteensa tuo se, että koneita on käytössämme surkean vähän. Käytännössä pitäisi keksiä esimerkiksi systeemejä, joissa esim. luokka voisi tehdä yhteisen tarinan, joka sitten editoitaisiin opettajan koneella. Millaisista osista se voisi koostua? Mietimme esimerkiksi kevääksi jonkinlaista "suunnistusta", jossa eri rasteilla olisi erilaisia tehtäviä, joita tekemällä syntyisi materiaalia tarinaa varten. Yhdellä rastilla voisi olla vaikka joku piirrostehtävä, toisella "patsas", kolmannella esim. tehtävä tyyliin, tehkää kolmen still-kuvan kooste luokan lempielokuvasta, tv-sarjasta, mainoksesta tms. Tämä ideointi on vasta alkutekijöissään, mutta kokoajan vahvistuu käsitykseni, että videoiden tekeminen yhdessä on tosi antoisaa!

Tästä on nyt aikalailla tasan vuosi, kun ITK:sta palattuani hehkutin tässä blogissani innoissani Satu Nurmelan digitarina-keynotea. Olen todella iloinen, että olemme vihdoin saaneet, hitaasti ja kangerrellen, tarinoinnin pieneen alkuun omallakin koululla. Iso kiitos siitä kuuluu Vihdin kirjastolle!

2 kommenttia:

  1. Luokan yhteisissä projekteissa haasteena taas on se, miten työ saadaan "kaikki pelaa"-vaiheen jälkeen vietyä loppuun. Teimme luokkani kanssa Seitsemän veljestä - tarinasta yhteisen digitarinan: 1. Tutustuimme alkuperäistarinaan 2. ryhmät kirjoittivat sovitut pätkät tarinaa ja suunnittelivat pätkään sopivan legoukkeli kuvan. 3.Tehtiin lavasteet ja otettiin kuvat. Tähän asti kaikki meni tosi hyvin, kun kaikilla oli koko ajan tekemistä. Tästä eteenpäin alkoi takkuaminen, koska projektia pystyi viemään eteenpäin aina pari oppilasta kerrallaan. Nyt on tarinat saatu äänitettyä ja yritän keksiä, miä olisi paras tapa lopulliseen editointiin. Siihen kun pitää oikeasti varata hermoja ja aikaa, eikä sitä voi tehdä kuin pari oppilasta kerrallaan ja minun apua tarvitaan varmasti ainekin ajoittain. Pyhästi olen kuitenkin päättänyt, että minä en itse tätä ole kevätjuhlaviikolla editoimassa. Tarkoitus kuitenkin on että oppilaat oppivat;)

    VastaaPoista
  2. Kiitos kommentista Maria! Ja se on juurikin noin, kun kuvasit, eli että ongelmat helposti alkavat editointivaiheessa. En kyllä keksi mitään muuta ratkaisua koko luokan yhteistä tarinaa tehdessä kuin sen, että valitaan tavalla tai toisella pari oppilasta, jotka sitten editoivat jokaisella mahdollisella tunnilla ja välitunnilla yms. - ja muut tekevät sitten jotain muuta. Oman kokemukseni mukaan ainakin osa oppilaista editoi mieluummin kotona rauhassa omilla koneillaan ja ohjelmillaan - minkä ymmärrän hyvin, niinhän minäkin teen ;). Eli se on joissain tapauksissa yksi varteenotettava vaihtoehto, että antaa kotona editoitavaksi.

    Nostan todella hattua Sinulle ja kaikille, jotka jaksavat pinnistellä hyvän asian takia, vaikka tosiaankin välillä käy mielessä, että helpommallakin saman palkan saisi...

    VastaaPoista