perjantai 26. syyskuuta 2014

Kasvokkain verkossa

Puhe opettajien TVT-taidoista on usein sen päivittelyä, kuinka surkealla tolalla asiat ovat. Selitykseksi löytyy helposti monenlaista pulmaa. On muutosvastarintaa, puutetta niin ajasta kuin rahastakin. Pysyvä puute tuntuu olevan riittävästä koulutuksesta, ja vaikka sitä olisi tarjollakin, sinne eivät lähimainkaan kaikki pääse eivätkä edes halua mennä. Lisäksi ongelmana on, että perinteisen koulutuksen sekä järjestäminen että siihen osallistuminen on hidasta ja kallista. Sekä järjestäminen että osallistuminen vaatii usein paljon suunnittelua, sähköpostien lähettelyä sinne tänne, palavereja, sijaisjärjestelyjä, matkustamista etc. Eikä tässä vielä kaikki. Käsittääkseni on ihan tutkittu juttu, että perinteinen koulutus, jossa opettaja kiikutetaan päiväksi jonnekin, pahimmassa tapauksessa pitkienkin matkojen päähän, tuottaa hämmästyttävän vähän tulosta.

 Tarkemmin ajateltuna vähäinen vaikuttavuus ei ole ihme. Jos koulutukseen osallistuu vaikkapa kahdenkymmenen opettajan ryhmä, on otos todennäköisesti täsmälleen yhtä heterogeeninen kuin tavallinen peruskouluryhmä. Kouluttaja yrittää parhaan taitonsa mukaan ottaa tämän huomioon, mutta todennäköistä on, että sisältö ja etenemistahti on sopiva enimmilläänkin noin viidennekselle osallistujista. Osalle valtaosa asioista on tuttuja jo ennestään, ja osalle hidaskin tahti on silti liian nopea.

 Koulutuksen jälkeen opettaja palaa työpaikalleen ja on parhaassa tapauksessa innostunut. Into saattaa kuitenkin hiipua nopeasti, kun opettaja törmää vaikkapa siihen, että se,  mikä koulutuksessa toimi omalla läppärillä mainiosti, ei toimikaan koulun koneilla. Verkko kaatuilee. Ja koulutuksessa esitelty kiva sovellus alkaa sittenkin tuntua vähän irralliselta kikkailulta.

 Onneksi näihin perinteisen koulutuksen haasteisiin on alettu viime vuosina kehitellä varsin toimivia ratkaisuja ja paras niistä on vertaistoiminta. Erinomainen resurssi vertaistoiminnan kehittämisestä kiinnostuneelle on esimerkiksi Anne Ronkaan ylläpitämä Vertaispäivittäjä-blogi.

Mitä vertaistoiminta on?


Näin asiaa kuvaa Vertaispäivittäjä-blogissa Anne Rongas:
Se on yhteisöllinen työtapa, keskustelua kollegan kanssa, ideoiden jakamista, avointa työskentelyä, hyvien käytänteiden siirtämistä, halua omaksua uutta ja toteuttaa se käytännössä, auttamista, innostamista.

Se on sitä, ettei panttaa tietoa ja osaamista. Jakamisen eetos ei ole päivän selvä, se pitää erikseen ottaa esille ja puhua. Jakamiseen ei ole tottumusta, sillä opetustyön historiaan kuuluu itsenäisyys, yksintekemisen kulttuuri. Julkisuuteen ei olla totuttu, mikä voi nousta esteeksi, vaikka muuten halua yhteistyöhön periaatteessa olisi.

Vertaisoppiminen opettajan työssä on myös oman tietämättömyyden tunnustaminen ja uskallusta kysyä. Se on sitä, ettei jää selvittämään yksin asioita. Tämä on joskus ammattilaiselle vaikeaa. Alansa osaaja ei aina luntevasti kysele ja tuo omaa epätietoisuuttaan kysymysten kautta näkyväksi. Opettajan ammati-identiteettiin ei ole kuulunut avun pyytäminen.

Vertaisoppimiseen kuuluu myös tasa-arvoisuus: kumpikaan ei ole toistaan parempi, ylempänä toista, vaikka on jollakin osa-alueella osaavampi. Asioita selvitetään yhdessä.

Opeverkostoissa oppiminen on auttajalle kevyttä. Kysyjäkin voi olla huoleton. Kun avun tarpeen edissää verkostolle, potentiaalisia auttajia on lukuisia ja vastaus näkyy kaikille. Kuormitus ei kohdistu aina yhdelle ja samalle henkilölle. Auttajalle vaiva ei ole suuri, kun hän tietää ja tuntee asian hyvin. Siinä, missä noviisi saattaa käyttää pahimmillaan tuntitolkulla aikaa jonkin pulman selvittämiseen, asiantuntijalta vierähtää muutama minuutti avun antamiseen. Verkostoissa auttaja voi luottaa siihen, että vastavuoroisesti itselle on apua tarjolla tarp
een tullen.
Kuten Rongaskin toteaa vertaistoiminta kukoistaa tällä hetkellä esimerkiksi opettajien FB-ryhmissä. Äikänopettajilla on tällä hetkellä ainakin kaksi FB-ryhmää, Äidinkielen opettajain epävirallinen ryhmä ja Äikän TVT-ryhmä. Jälkimmäisen olen itse perustanut vajaa vuosi sitten, ja siinä on nyt vähän vajaa kuusisataa jäsentä.

Hymyilevät kasvot ja ääni


Oma vertaisinnostukseni sai taas uutta  puhtia erityisesti viime viikolla, kun järjestimme ensimmäisen Äikän TVT-ryhmässä koollekutsutun Hangoutin. Kokemus oli monellakin tavalla jännittävä. Ensinnäkin olen elämässäni osallistunut vain pariin Hangouttiin enkä ollut itse sellaista koskaan aloittanut. Tilanne on ollut aiemmin aivan erilainen myös erityisesti siksi, että aiemmin olen hengaillut ennestään tuttujen ihmisten kanssa. Äikän TVT-ryhmästä en ole nähnyt koskaan livenä juuri ketään, ja vain pari jäsentä voin sanoa tuntevani muutenkin kuin netin välityksellä.

Sopiva aika haarukoitiin FB:n kyselytyökalun avulla. Koska kaikille halukkaille sopivaa aikaa on vaikea löytää valittiin se aika, joka sai eniten kannatusta. Lisäki luvattiin tehdä tallenne. Ja tässä se on:



Iloitsen,  että ylipäätänsä helposti löytyi kymmenkunta reipasta heittäytyjää. Myönnän yllättyneeni, miten mukavalta tuntui nähdä hymyilevät kasvot ja kuulla ääni. Hetken tajusin, miten helposti vaikkapa FB-ryhmiin kirjoitetut viestit kuulostavat jyrkemmiltä kuin miksi ne on tarkoitettukaan, kun viestistä puuttuu kaikki sanattomat ulottuvuudet. Todella kiva vertaisilmapiiri syntyi myös siitä, että selvästikään emme kukaan ole mitään Hengailun ammattilaisia, vaan kyse oli siitä, että kokeilimme reippaasti yhdessä.

Nyt jo FB-ryhmissä keskustellaan aktiivisesti ja jaetaan linkkejä ja vinkkejä, ja jo siitä on paljon iloa ja apua. Jatkuvasti on mahdollista oppia vertaisilta jotain uutta. Tuon hengailun inspiroimana jäin miettimään, olisiko mahdollista ottaa askelia kohti vielä syvempää yhteisöllistä tiedonrakentelua. Tarkoitan esimerkiksi sellaista toimintaa, jonka tuloksena syntyisi joku yhteinen luomus. Sellainen luomus, joka juuri syntyprosessinsa johdostakin väistämättä ylittäisi sen, mihin ryhmän jäsenet olisivat yksinään kyenneet.

Luomus voisi olla vaikka kokoelma tutkivan oppimisen aiheita ja ideoita. Tai ilmiömäinen projektivihko rakkaudesta. Tai kokoelma tekstitaidon tehtäviä. Tai mitä tahansa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti