lauantai 28. syyskuuta 2013

Prezi-esitys osaksi mobiilivideota

On taas se aika vuodesta, kun kouluväen Twitter-virtaan ja FB-ryhmiin ilmestyy kuvia ja päivityksiä vesoista. Vihdin vesopäivä on lokakuun loppupuolella, mutta sitä ennen on tulossa Oppitori-tapahtuma liikkuvan kuvan käytöstä opetuksessa, ja lisäksi olen saanut kutsun kasvatus- ja koulutuslautakunnan kokoukseen. Näitä tilaisuuksia varten askartelen parhaillaan digitarinaa/videota oppikirjattomasta opetuksesta.

 Teen edelleen kaikki videot kännykkäni iMoviella, koska videoiden tekeminen on välillä yllättävänkin aikaavievää puhaa, ja kännykkä on aina saatavilla, joten projektia voi aina tilaisuuden tullen sysätä eteenpäin. Yksi pulma kuitenkin tähän asti on ollut: miten tehdä ruutukaappausvideoita? Nyt tekeillä olevaan projektiin halusin liittää still-kuvien lisäksi ruutukaappausvideon Prezi-esityksestä, ja juuri keksin, miten se onnistuu. Avuksi tarvitsin tosin vanhan läppärini.

Ja näin se käy: tein Prezistä ensin ruutukaappausvideon Screen-cast-a-maticilla Se on näppärä palvelu, jolla tehdyt videot pystyy tallentamaan mp4-muotoisina videoina omalle koneelle. Sieltä ne voi sitten siirtää esim. Dropboxiin ja sieltä sitten kamerarullan kautta iMovieen. Ostin itse asiassa vuodeksi kokeeksi pro-lisenssin, koska sillä voi tallentaa suoraan Dropboxiin. iMovie puolestaan osaa hakea äänitiedostoja suoraan Dropboxista, mutta videoiden hakua ei vielä tueta. Video pitää siis ensin tallentaa Dropboxista kamerarullaan, minkä jälkeen se on iMovien käytössä.

Screen-cast-a-maticin pro-versiolla saa käyttöönsä muitakin ominaisuuksia. Alla olevasta kuvasta näkyy hinnat ja lista ominaisuuksista. Ja jos tämän kaiken tekemiseen on joku helpompikin konsti, niin kerro ihmeessä.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti