lauantai 21. huhtikuuta 2012

Sitä sun tätä kuluneelta viikolta

Osallistuin pyynnöstä koulumme tvt-ryhmän palaveriin. Tekeillä on jonkinmoinen TVT-strategia/suunnitelma ja -opetussuunnitelma. Palaverin jälkeen tuli tarve selvitellä omia ajatuksia. TVT-asioissa on välillä vaikeaa pitää pää kylmänä ja hahmottaa metsää puilta. Yrtin siis keskittyä tiukasti siihen, mikä mielestäni on kaikkein olennaisinta. Löin kaksi kärpästä yhdellä iskulla ja kokeilin samalla Explain Everything -appia. Se vaikuttikin jo pienellä ensikosketuksella aivan mainolta, ja sille tulee varmasti löytymään jos jonkinlaista käyttöä. Ainoa miinus oli, että lataaminen Youtubeen kesti kauan ja söi paljon akkua. Explain Everythingin käyttöön kannattaa tutustua tarkemmin esim. Kari Rajalan blogissa. Ja vielä: se on mainio väline myös opiskelijan kädessä. Katso vaikka @Rikkokirin tekemä loistava esimerkki



Viime viikolla alkoi ilmoittautuminen Luetko Sinä? -kampanjaan, joka on 8.luokkalaisille suunnattu kampanja, jonka aikana sanomalehdessä ilmestyy jatkokertomuksena novelli. Siihen liittyy erilaisia tehtäviä ja lopuksi siitä kirjoitetaan arvostelu. Ensi syksyisen novellin kirjoittaa Vilja-Tuulia Huotarinen. Kuulin ilmoittautumisen alkamisesta Twitterissä ja heitin @jonnatoloselle idean, että voisi ehkä kokeilla ensi syksynä myös Twitterin hyödyntämistä novellin käsittelyssä. Lisäksi ihan mahtavaa olisi, jos saisimme kirjailijakin mukaan visertämään. Jonna lupasi tiedustella tätäkin mahdollisuutta. Tästä innostuneena koetin lanseerata Twitteriä tämänvuotiselle kasien somevalinnaiskurssille. Tulokset olivat kovin laihat. Vain muutama suostui tilin perustamaan ja kokeilemaan (minulla ei ole halua eikä onneksi oikeuttakaan pakottaa ketään). Pyysin heitä kuitenkin kertomaan blogeissaan syyn vähäiseen kiinnostukseen. Alla muutamia perusteluja. Tästä en aio lannistua, vaan yritän syksyllä viimeistään uudestaan.

2 kommenttia:

  1. Odottelen jo innolla kesälomaa, jotta pääsen taas harjoittelemaan uusia juttuja. Meidän koulumme SoMe-kurssi ei ala vielä ensi syksynä, joten nyt on hyvää aikaa ideoida ja opiskella asioita.

    Kivaa kevättä!

    VastaaPoista
  2. Moi Anna-Maria ja kiitos kommentista! Mä päätin olla tarjoamatta ensi vuonna somekurssia kouluun, koska koen sen käyttölupahässäkän sen verran hankalaksi tällä hetkellä. Sen sijaan olen tarjonnut ihan vaan "kirjoittamisen" kurssia, jossa toki sielläkin somella kuitenkin tulee olemaan keskeinen rooli.

    Mä odotan kanssa todella innolla lomaa. Muun muassa juuri mainitsemastasi syystä :)Olen myös toivonut ensi vuodeksi ihan minimitunteja, jotta juuri jäisi edes vähän enemmän aikaa myös opiskelulle. Saa nähdä kuinka käy.

    Loma alkaa onneksi pian, mutta sitä ennen on kyllä ihan sairaasti arviointihommaa tiedossa... Nyt täytyykin pidemmittä puheitta käydä ysien artikkelien kimppuun ja sitten kipin kapin ulos.

    Kivää kevättä myös Sinulle! Palataan asioihin :)

    VastaaPoista