tiistai 25. lokakuuta 2011

Oppimateriaaleista taas

Kävin tässä taannoin Editalla keskustelemassa uudentyyppisistä oppimateriaaleista. Usein oppimateriaali- ja tvt-keskusteluissa kehityksen pahimmiksi jarruiksi mainitaan esimerkiksi kustantajat ja meidät opettajat. Tuossa palaverissa ainakin sain sellaisen käsityksen, että kyllä ainakin Editalla on ihan vilpitöntä halua katsoa avoimin silmin tulevaisuuteen ja vastata ajan haasteisiin uusilla tavoilla. Keskustelusta oli sekin ilo itselleni, että muistan taas ainakin hetken hyvin kirkkaasti, miksi haluan olla nimenomaan opettaja. On todella ihanaa, kun ei tarvitse ajatella rahaa juuri lainkaan! Tietyistä näkövinkkeleistä katsottuna on ongelmallista sanoa tämä ääneen, mutta sanon silti: opettajan palkka riittää minulle mainiosti. Ja aivan mahtavaa on, ettei opetusta suunnitellessaan tarvitse lainkaan miettiä sitä, onko joku siitä valmis jotain maksamaan :-) Se on todella arvokasta vapautta! Siitä riemastuneena jaan riemumielin aivan ilmaiseksi kaiken tekemäni oppimateriaalin. Tänään syntyi diasarja muistiinpanojen tekemisestä. Rakas perheeni rymisteli keittiöön juuri kun olin tekemästä dioista ruutukaappausvideota, joten se ei vielä valmistunut...

Mutta diat olis tässä, vassokuu!

1 kommentti: