perjantai 25. helmikuuta 2011

Audioboo

On kyllä todella mukavaa, että nämä kaikki palvelut ovat niin todella helppoja käyttää. Tähän audioboohon voisimme tutustua myös sossumedian kurssilla. Jos oppilailla olisi esimerkiksi joku koe tulossa, voisivat jakaa koealueen keskenään ja sitten jokainen voisi selostaa oman osuutensa omin sanoin muille kuunneltavaksi! Esimerkiksi. Tai sitten tehtävänä voisi olla vaikka hiihtolomasta kertominen.

Listen!


Ja alla tutoriaali, josta selviää, että mitä kaikkea iPhonella voikaan tehdä...



Intro to Audioboo from Mark Rock on Vimeo.

1 kommentti:

  1. Nyt selvisi, että sittenkin on niin, että audioboon äänittäminen onnistuu kyllä kännykällä, mutta sitten se täytyy laitella eteenpäin koneella. Tai ainakaan toistaiseksi en ole onnistunut löytämään keinoa, miten sen tekisin kännykällä.

    VastaaPoista