Tulevan lukuvuoden suuntaviittoja

Pään järjestämiseksi on aika listata hieman tulevan lukuvuoden projekteja ja tavoitteita:

1. Ilmoittauduin jo keväällä online-koulutukseen Tietoverkon resurssit ja innovatiiviset opetuksen menetelmät. Kesällä huhuilin Twitterissä seuraa kurssille ja ainakin @sariauramo ilmoittautui myös mukaan. Hauskaa! Mielenkiintoista nähdä, miten innovatiivisuus näkyy itse kurssin toteutuksessa. En vielä oikein osaa muotoilla, mitä odotan kurssilta. Nautin sinänsä kovasti aivan itseohjautuvasta itseopiskelusta, mutta välillä on kiva käydä kurssillakin tekemässä mitä käsketään. Siitä syntyy usein sellaista, mihin ei olisi tullut omin päin ryhdyttyä.

2. Google plus - On jännä nähdä, miten Google plussan opetuskäyttö lähtee muotoutumaan. Jos vaan onnistun järjestämään luvat huoltajilta kuntoon, tulen varmasti testaamaan sitä tavalla tai toisella myös oppilaiden kanssa. Toisaalta en heti keksi, mitä olennaista lisäarvoa plussa toisi FB:n suljettuihin ryhmiin verrattuna. Tällä hetkellä ajattelen, että plussan houkutukset oppilaiden kanssa liittyvät ennen muuta hangouttiin - jota tosin en ole uskaltanut vielä itsekään kokeilla.

3. Digitarinointi. Kuten viime kevään ITK:n jälkeen tässä blogissa hehkutin, innostuin digitarinoinnista kovasti. Ehdotin asiassa yhteistyötä edistyksellisen kirjastomme kanssa, joka heti tarttuikin ideaan. Tarkoituksena on, että esimerkiksi ysiluokkalaiset tarinoisivat teemalla "Mistä olen tulossa, mihin menossa". Tästä tarkemmin tuonnempana.

4. Laaja tekstikäsitys - sanoista tekoihin! Äidinkielen ops:issa yms. on tapana nykyään aina mainita, että opetuksen taustalla on. ns. "laaja tekstikäsitys", joka tarkoittaa sitä, että tekstit ovat puhuttuja ja kirjoitettuja, kuvitteellisia ja asiatekstejä, sanallisia, kuvallisia, äänellisiä ja graafisia sekä näiden elementtien yhdistelmiä, niin painettuja, sähköisiä kuin myös verkkotekstejä. Näin siis teoriassa. Käytännössä taitaa kuitenkin olla niin, että oppilaan arvosana todistuksessa perustuu voittopuolisesti yksin, käsin ja koulussa kirjoitettuihin teksteihin, jotka ovat etupäässä "tarinoita", "aineita" ja "kirjaesittelyjä/-arvosteluja". Nyt otan julkisesti tavoitteekseni sen, että tulevana lukuvuonna, vähintään puolet oppilaiden tuottamista ja arviointiin vaikuttavista teksteistä on (oppilaan niin halutessa) jotakin muuta. Koetan erityisesti rohkaista a)yhdessä tekemiseen b)kuvien, videoiden, äänen yms. käyttöön. Esimerkiksi kännykän käyttöön kynän korvikkeena, rennolla asenteella, yhdessä editoiden, muokaten, koostaen.

5. Edellinen kohta johtaa väistämättä ohjauksen ja arvioinnin kehittämiseen. Aivan uudelleen pitäisi miettiä, mitä ja miten arvioidaan! Myös sekä ohjauksessa että arvioinnnissa pitäisi ottaa videot, kuvat ja audiot käyttöön. Huh! Äkkiä tämä paisuu kyllä tosi isoksi haasteeksi, mutta onneksi en ole yksin :)Olemme loistavan kollegani Miian (tekstiili & kuvis) kanssa alkaneet haaveilla aika monentasoisesta ja syvälle käyvästä yhteistyöstä. Yhteistyöstä, jossa meillä olisi todellakin yhteiset oppilaat, yhteiset tilat ja yhteistä aikaa, niin verkossa kuin koulullakin. Miian lisäksi korvaamattomana apuna ovat myös kaikki mahtavat twiippulit ja Google-piiriläiset. Huomaan tätä kirjoittaessani, että olen ihan vasta viimeisen puolen vuoden aikana - oikeastaan Twitteriin kirjauduttuani - alkanut oikeasti ymmärtää, mihin nykyinen paljo puhe verkoistoitumisen/heimoutumisen autuaaksitekevyydestä oikeastaan viittaa :)Ja vielä: juuri ohjauksen ja arvioinnin kehittämisen taidankin ottaa keskeisimmäksi henkilökohtaiseksi tavoitteekseni myös yllä kohdassa yksi mainitulla kurssilla

6. Sossumediakurssi. Sitäkin pitäisi ehtiä suunnitella kunnolla. Onneksi on pohjalla viime vuoden kokemukset. Juuri niistä lähdemme liikkeelle. Tulemme esimerkiksi tällä kurssilla tekemään tavalla tai toisella yhteistyötä myös konstaapeli Janina Saarisen kanssa.

7. Luokan sisustaminen. Tämä liittyy itse asiassa myös edellä mainittuun yhteistyöhön Miian kanssa. Kysyin viime keväänä joiltakin luokilta, missä he mieluiten tekevät töitä ja oppivat omasta mielestään parhaiten. Alustavaksi tulokseksi tuli, että vain osa, ehkä noin kolmannes, oppii oman käsityksensä mukaan parhaiten pöydän ääressä. Tämä on mielenkiintoinen tulos ja olen päättänyt, että tässä on yksi asia, jota pitää tutkia tarkemmin ja jolle pitää tehdä jotain, jossain vaiheessa. Pontta asiaan tuo se, että olen kuullut esimerkiksi Juha Lahtisen puhuvan tästä eli ympäristön vaikutuksesta oppimiseen useammalla luennolla. Tästähän tuleekin aihe seuraavalle postaukselle!

Kuva: http://etc.usf.edu/clipart/

Mitä jäi käteen viime vuodesta?

Ei voi mitään, työasiat alkavat pyöriä mielessä. Ennen kuin käyn varsinaisesti tulevan kimppuun, saattaa olla hyödyllistä miettiä hetki, mitä jäi käteen viime vuodesta. Seuraavassa on listattu tavalla tai toisella merkittäviltä tuntuvia viimevuotisia käänteitä.

1. Ensimmäinen älypuhelin. En enää ymmärrä, miten olen aiemmin tullut toimee ilman! Puhelin on tätä nykyään melkein tarpeellisemman tuntuinen kuin tietokone. Puhelujen soittaminen nykyisellä puhelimellani tosin on jotenkin hankalan tuntuista, mutta muuten se toimii erinomaisesti. Eniten käytän puhelinta kuvien ottamiseen ja jakamiseen, sekä gmailin ja twitterin seuraamiseen. Puhelimen myötä itse asiassa löysin gmailinkin ikään kuin uudelleen. Tällä hetkellä suosittelen oppilaita palauttamaan työnsä mieluiten gmailiin, koska sen hakutoiminto toimii erinomaisesti ja postin seuraaminen on hyvin vaivatonta. Olen huomannut, että kun puhelimeen kilahtaa uusi teksti oppilaalta, aika usein tulen silmäilleeksi sen kursorisesti läpi heti ja lähettäneeksi jonkun pienen viestin vastaukseksi. Siihen nähden, miten työlästä töiden arviointi kokonaisuudessaan on, en koe tätä isoksikaan vaivaksi.

2. Twitter. Siinä on ehdottomasti toinen asia, josta on lyhyessä ajassa tullut erittäin tärkeä! Olen vielä itse kohtuullisen taitamaton twiittaaja, mutta minulla on loistava lista seurattavia. Aloitan päivän usein sillä, että poimin virrasta parhaat palat muistiin Diigoon, joka sekin on loistava työkalu. Twitter tuntuu olevan aivan uskomaton runsaudensarvi, joka tarjoaa jatkuvasti mainion coctailin tietoa, oivalluksia, ideoita - hauskaa läppää lainkaan väheksymättä. On myös virkistävää, että on helppoa seurata muidenkin kuin opettajien aivoituksia :)Itse twiittaan vähäiset twiittini selkeästi työroolissa, fb:n käyttö on henkilökohtaisempaa, mutta myös se on viime vuoden uutta antia, että olen oppinut käyttämään fb:n suljettuja ryhmiä oppilaiden kanssa. Kokemukseni on, että esimerkiksi juoksevien asioiden hoidossa ja kaikenlaisessa tiedottamisessa ryhmä toimii todella sujuvasti. Toimin viime vuonna ensimmäistä vuotta tukioppilaiden ohjaajana, enkä osaa kuvitella, miten se mitenkään onnistuisi ilman tukareiden omaa fb-ryhmää.

3. Vapaat kädet oppilaille! Olen oikeastaan koko opettajaurani ajan yrittänyt motivoida oppilaita sillä, että olen säännöllisesti kysellyt oppilaiden toiveita. Sitten olen tutkaillut toiveita ja ops:ia vierekkäin ja muotoillut erilaisia "projekteja" tältä pohjalta. Tämä on tuottanut välillä hyviäkin tuloksia, mutta minua on vaivannut se, että kuitenkin kaikki tekevät enemmän tai vähemmän yhtä jalkaa samaa ja sellaista, minkä minä olen suunnitellut. Viime keväänä sitten rohkaisin mieleni ja annoin yseille aivan vapaat kädet noin kuukaudeksi. Kertasimme kursorisesti päättöarvioinnin kriteereitä ja ohjeeksi annoin vain, että nyt on mahdollisuus vaikuttaa päättöarvosanaan itselle parhaiten sopivalla tavalla. Autoin ja ohjasin, kun apua pyydettiin, mutta en paljon muuten. Kuten arvata saattaa, pieni joukko oppilaita ei saanut sitten oikein mitään aikaiseksi. Onneksi kuitenkin tämä oli vain yksi näyttö muiden joukossa. Suurin osa oppilaista teki sitten aivan loistavaa työtä, ja tuotoksia, joita en olisi itse osannut edes ehdotella.

Lopetan siteeraamalla luvan kanssa erään oppilaan itsearviointia ysin päätteeksi. Se totisesti rohkaisee jatkamaan juuri tähän suuntaan. Liikuttavalla tavalla ysin kevään kokemukset selvästi värittävät käsitystä äikän opinnoista koko yläasteen ajalta. Oletan, että tekstissä mainitut seiskan "pelottavat kokemukset", liittyvät siihen, että seiskalta lähtien olen kiusannut oppilaita etupäässä erilaisilla "analyysitehtävillä", joihin he eivät yleensä ole tottuneet. Monen mielestä on aluksi hyvin raskasta käyttää omia aivojaan :)

Kaikenkaikkiaan ylä-aste on sujunut äidinkielen tuntien osalta
erittäin hyvin. Hyvällä tarkoitan aivan loistavaa. Muistan seiskalla
kun pelotti todella paljon tälläinen työskentely. Suurin osa töistämme
mitä olemme tehneet ovat ainakin minun osalta olleet hyvin syvällisiä.
Tälläinen paljon vapaampi työskentely tapa on paljon kehittäväämpää
sillä sehän on paljon realistisempi tilanne jos mietitään tulevaa
elämää. Eihän työelämässä tule vastaan ennalta arvattavia yksi, kaksi
ja kolme tehtäviä. Myös työskentely näin on paljon kivempaa. Kahdesta
syystä. Töitä saa tehdä paljon vapaammin ja käyttää omaa
mielikuvitastaan ja kekseliäisyyttä hyvin paljon töiden
toteuttamiseen. Vapaus töissä on toinen. Minulle annetaan vapautta
mutta sen mukana tulee vastuuta. Minulle tämä passaa mielihyvin ja
voin jopa nauttia opiskelusta tällä tavalla. Opiskelun ei pitäisi olla
niin suljettua. Sellaista tehtävien pakkopullaa. Avataan portit ja
annetaan sen olla vapaampaa.

Seuraavaksi on aika ryhtyä miettimään, miten tätä vapauden tilaa voisi systemaattisemmin ensi lukuvuodella tavoitella.

Historian siipien wikinää

Tässä muutama päivä sitten @Riikkavain kanssa keskustellessamme mieleeni pumpsahti ajatus koulun historiaa käsittelevästä wikistä. Laitanpa sen nyt tähän talteen, jotta siihen olisi mahdollisimman helppo ensi vuonna palata.

Idea olisi siis sellainen, että perustaisimme koululle yhteisen wikin, jossa dokumentoisimme koulumme historiaa. Varastoihimme on taltioitu runsaasti kiinnostavaa materiaalia, jota voisimme hyödyntää. Lisäksi luulen, että meillä on oppilaita, joiden perheistä löytyy koulumme oppilaita useamman sukupolven ajalta.



Projekti olisi helppo integroida ainakin äikän, historian, kuviksen ja käsityön oppiaineisiin ja sen tekemiseen voisivat osallistua kaikki ykkösestä ysiin. Myös vanhemmat voitaisiin kutsua mukaan.

Koulun historiaa voitaisiin työstää kuvin ja sanoin, niin dokumenttien ja faktojen kuin fiktionkin keinoin. Voisimme larpata ja kehitellä muita pelillisiä elementtejä, tehdä animaatioita, videohaastatteluja vain muutamia mahdollisuuksia mainitakseni.



Tämän lyhyen ja ylimalkaisen muistiinpanon loppuun vielä muutama kuva ja sitaatti sytykkeeksi. Rintakuva esittää Onni Hallaa, joka on koulun entisiä opettajia! Sitaatti puolestaan on poimittu käytävän vitriinistä silmiin osuneesta Elsa Kaarelan teoksesta Ryhmätyöskentelyä koulussa (1948). Minua liikuttaa sen alkusanoissa artikuloitu innostus ja idealismi. Toisaalta hieman tuskastuttavalta tuntuu, että edelleenkään ei koulussa ole yleisesti ottaen tämän pidemmälle päästy. Näin Kaarela:



Nykyajan tunnus on uusi koulu, mutta varsinaisestihan ei kouluelämän alalla tapahdu uutta, vaan vanha saa uusia muotoja. Emme siis voi erottaa vanhaa ja uutta koulua, mutta voimme puhua kaavoihinsa kangistuneesta koulusta, jonka vastakohtana on elävä uusiutuva koulu. Edellisessä kaikki on opettajan johtamaa, ja oppilasjoukko on alistuneen passiivista (passiivinen koulu). Elävässä koulussa oppilaat astuvat etualalle j aheidän aktiivisuutensa muodostuu keskeisemmäksi (aktiivinen koulu). Aktiivisessa koulussa on elämää. Siellä työtavat vaihtuvat. Kaikki uusiutuu. Se on kuin vuolas, alati virtaava virta, joka ei pysähdy. Siksi puhunkin virtaavasta koulusta, jossa opintoryhmien työskentelyllä ja ryhmätyöskentelyllä on innostava ja vaihtelua antava merkityksensä.

Woihan Witsi!

Juuri aloitin ensimmäisen varsinaisen wiki-kokeilun oppilaiden kanssa. Päätimme kuviksen open eli Miian kanssa kehitellä seiskoille jotain yhteistä loppukevääksi ja sarjakuvista kaikki lähti. Samoihin aikoihin OTO-kirjan blogissa oli kiinnostava juttu avoimella lisenssillä julkaistavista Marvel-sarjakuvista. Niihin pitää palata joskus myöhemmin, mutta nyt päätimme yksinkertaisesti tehdä niin, että oppilaat tekevät jonkun vitsin pohjalta sarjakuvan. Sitten jatkamme äikässä jotenkin joko vitsien tai sarjakuvan parissa eteenpäin. Ainakin tässä vaiheessa ajatuksissa siintää joku vähän tutkivan oppimisen tyyppinen viritys. Aikaa tietysti on tosi vähän sellaiseen enää jäljellä, mutta kyllähän sitä voisi jatkaa syksylläkin, jos se oikein hyvin lähtisi vetämään. Lisäksi rinnalla kulkee tietysti myös tavoite oppia käyttämään wikejä yhteisessä työskentelyssä.

Kaiken kaikkiaan haaveilen kehittyväni opettajana enemmän siihen suuntaan, että oppilaat tekevät, minä vaan seurailen vierestä ja autan tarvittaessa. Niinpä juuri perustamani wikikin on tosi karu, eikä siellä ole oikeastaan mitään. Kun sain wikin perustettua, laitoin linkin saman tien seiskojen FB-ryhmään. Kiinnostavaa on, että alle minuutin kuluttua ensimmäinen oppilas oli jo käynyt tutustumassa wikiin ja jättämässä sinne itsestään puumerkin, kuten olin pyytänyt. Kunpa nyt vaan malttaisin pysytellä sillä linjalla, että antaisin oppilaiden tehdä!

Ikuisuushaave: digitarinointi

Yksi ITK:n kaikkein antoisimmista esityksistä oli mielestäni. Satu Nurmelan esitys Nyt on digitaalisten tarinoiden aika. Nurmela oli tehnyt esitystään havainnollistamaan digitarinan omista ITK-kokemuksistaan. Minun on yksinkertaisesti pakko upottaa Nurmelan esimerkki tähän, koska se on monella tavalla kiinnostava ja hyvä:

Tästä esimerkistä käy hyvin ilmi, mistä digitarinoissa esimerkiksi on kyse: muutaman minuutin mittaisista esityksistä, joissa on kertojan ääni ja mahdollisesti muutakin, erilaisia kuvia, mahdollisesti videopätkiä yms. Olennaista on henkilökohtaisuus ja yksilön näkökulma. Tähän henkilökohtaisuuteen liittyy digitarinoissa piilevä terapeuttinen ja voimaannuttava potentiaali. Mutta lisäksi samalla tekniikalla voisi tietysti helposti tehdä monenlaista materiaalia, ja tälle menetelmälle olisi hyvin helppo keksiä kouluissa vaikka mitä käyttöä! Ja mikä parasta, teknisesti ei tarvita mitään kovin kummallisia vimpaimia tai ohjelmia. Meistä about jokaisella on jo kotona tarvittavat välineet. Kunpa saisimme digitarinoinnin jotenkin alkuun myös koulussa!

Youtubesta löytyy lisää kiinnostavia videoita ja Nurmelan blogista löytyy esimerkiksi linkki ITK-esityksen dioihin.

Huhtikuun runosuoni

Yksi asia, joka ITK:ssa jäi minulta suunniteltua paljon vähemmälle huomiolle oli Sometun mobiili luontopolku. Tänään vihdoin toden teolla havahduin siihen, että sehän sisältää esimerkiksi aivan loistavan idean tanka/haikurunoilusta.

Yritin tänään lähettää kännykällä Gmaililla oman Sula maa -haikuni ja tätä varten pihalta räpsäistyn kuvan Porepilvi Posterousiin, mutta en vielä onnistunut selvittämään, miten pystyn liittymään blogiin. Ei se mitään, se selviää kyllä aikanaan. Itse idea on aivan nerokas, ja valmis toteutettavaksi vaikka saman tien koulussa. Oppilaat vaan pihalle kuvaamaan ja runoilemaan.


Sulan maan voimaa,
sipulista huhtikuun
tieto luetaan

Oppia Vantaalta

Elämäni ensimmäinen ITK on nyt takana. Sulateltavaa riittää totisesti pitkäksi aikaa. Aloitan annin purkamisen perusopetuksen alusta ja lukemaan opettelemisesta.

On tutkittu juttu, että kirjoittamaan on helpompi oppia kuin lukemaan. Siksi onkin nurinkurista, että koulussa perinteisesti opetellaan ensin lukemaan. Näin ei kuitenkaan ole pakko tehdä, sillä Arne Trageton on kehittänyt menetelmän, jossa opetellaan ensin kirjoittamaan ja sitten luetaan, mitä on kirjoitettu. Tätä menetelmää hyödynnetään esimerkiksi Dickursby skolanissa. Samalla oppilaat harjoittelevat kymmensormijärjestelmää pienestä pitäen. Käsin kirjoittamistakin tietenkin opetellaan myös, mutta sen harjoittelu aloitetaan täysipainoisesti vasta toiselta vuosiluokalta. Tällä hetkellä kaikilla alkuopetuksen oppilailla on käytössään kannettavat tietokoneet Vantaan pilottihankkeen ansiosta, mutta Tragetonin menetelmän hyödyntäminen aloitettiin vanhempien lahjoittamien vanhojen koneiden avulla. Kirjotuskoneeksi riittää mainiosti vanhakin kone. Tragetonin menetelmästä löytyy googlettamalla runsaasti lisää tietoa ja myös juuri suomennettu kirja.

Samassa foorumiesityksessä esiteltiin toinenkin kiinnostava esimerkki Vantaalta. "Jokiniemen koulun kaikilla 7.-luokkalaisilla on käytössään kannettavat tietokoneet. Äidinkielen ja kirjallisuuden opetuksessa on siirrytty kokonaan verkko-opiskeluun. Opettaja Petra Erikson tekee väitöskirjaa verkkopohjaisen oppimisalustan, sähköisten autenttisten ja reaaliaikaisten materiaalien sekä sosiaalisen median tarjoaman vertaisfoorumin vaikutuksista oppilaiden kirjoittamisen oppimiseen. Tutkimuksessa selvitetään, onko uudenlaisella monimediaisella oppimisella vaikutusta oppimistuloksiin ja motivaatioon sekä miten oppilaat kehittyvät kirjoittajina yläkoulun aikana."

Erikson kertoi, että kaikki oli alkanut siitä, että hän oli kysynyt rehtorilta, voisiko hän alkaa pitää kaikki äikän tunnit ATK-luokassa. Rehtori oli näyttänyt vihreää valoa. Myöhemmin sitten oli saatu kannettavat hankkeesta seiskaluokkalaisille.

Jaa-a, mitäköhän meidän reksi sanoo?