Mä en osaa mitään

Koulua on nyt takana pari päivää, ja alkaa olla korkea aika pohtia, mitä ovat ne asiat, joita tänä vuonna haluan painottaa.

Opetan tänä vuonna kolmea uutta seiskaluokkaa, kolmea ysiluokkaa ja kasien luovan kirjoittamisen kurssilla. Lisäksi minulla on uusi valvontaluokka ja tukarit ohjattavanani. Edelleen olen myös koulumme KiVa-koordinaatori, kirjastotäti ja muutaman vuoden tauon jälkeen johtoryhmän jäsen.

Olen todella, todella onnellinen ja kiitollinen siitä, että tänä vuonna kaikilla luokkatasoilla ryhmäkoot ovat luksusluokkaa. Esimerkiksi uudella valvontaluokallani on kuusitoista oppilasta. Jokainen luokanohjaaja tietää, että edellytykset ohjaamiselle ovat aivan eri tasolla kuin yli kahdenkymmenen oppilaan ryhmissä. Tähän on päästy tinkimällä paljosta muusta, esimerkiksi osa-aikaisesta erityisopetuksesta. Tässä tilanteessa meidän opettajien tehtävänä onkin todella panostaa ryhmäytymiseen ja siihen, että se mahtava tuki, mikä oppilasryhmästä itsestään parhaimmillaan saadaan, saadaan todella maksimaalisesti käyttöön.

Yksi käytännöllinen ilo, joka pieneen ryhmään liittyy, on sekin, että tuolit on helpompi siirtää rinkiin. Aloitimmekin valvontaluokkani kanssa ringissä istumisen heti, ja olin jo etukäteen ajatellut, että siinä istuskellaankin vaikka koko ensimmäinen päivä. Ringissä kukaan ei ole ensimmäinen eikä viimeinen eikä ulkopuolella. Siinä ei tarvita mitään välineitä, laitteita eikä materiaaleja. On helppo kuunnella. Ja helppo kertoa. Ringissä alkoi myös toinen koulupäivämme, jonka vietimme kahden muun seiskaluokan kanssa Vihdin pirtillä, jossa jatkoimme ryhmäytymistä lepppoisissa olosuhteissa.

Tässä kuvassa kiteytyykin useampikin tavoiteltava asia koko vuodelle: yhteistyö yli aine- ja luokkarajojen, "rinki" ja ulos luokasta aina kun vaan mahdollista! Taskuun voi sitten ottaa kännykän, padin tai podin. Itse asiassa tänäänkin joka luokalla oli käytössään iPadi ja yhtenä tehtävänä oli ottaa omasta luokasta kuvia, kuten "Levikset repee", "Salatut elämät", "Silta", "Luokkaretki" jne. Kuvista editoidaan myöhemmin "Meidän luokkka" -videot.

Jaan tähän tekijänsä luvalla toisenkin olennaisen kuvan, joka on syntynyt viime keväänä luovan kirjoittamisen kurssilla Minka Heinon vetämässä Kasvukipuja-projektissa. Kuvan tekijä oli aivan kurssin loppumetreille saakka sitkeästi sitä mieltä, että "mä en osaa mitään". Kuten katsoja kuitenkin voi helposti havaita, tämä ei ole aivan totta, siinä määrin hieno ja monikerroksinen ja -tulkintainen tämäkin piirros on.

Tähän kuvaan kiteytyykin tämän lukuvuoden tärkein tavoite. Haluan oppia kärsivällisemmin tarjoamaan tilaa ja kasvualustaa oppilaiden omalle osaamiselle. Erityisesti silloin, kun oppilas on sitä mieltä, että "mä on osaa mitään". Tämä btw liittyy suoraan edelliseen postaukseeni. Nyt ollaan nimittäin juuri coachaamisen ytimessä.