Taustaksi eli miksi ryhdyin miettimään oppimissopimusta
Minua on pitkään jo kiinnostanut se, kuinka oppiminen voitaisiin vapauttaa oppilaiden oman innostuksen liekillä roihuavaksi toiminnaksi, ja miten oppilaat oikeasti voisivat paljon enemmän panostaa omaan oppimiseensa ja vahvuuksiensa löytämiseen ja kehittämiseen. Minä en ole onneksi yksin. “Miksi meidän on käytävä 12, 16 tai 18 vuoden koulu - jossa pyritään siihen, että kaikki ajattelevat samalla tavalla - ennen kuin ryhdymme tekemään jotain? Voisimmeko jo nuorempina ryhtyä tekemään omia juttuja? Koulut toimisivat hautomoina ja neuvoisivat, työntäisivät ja lannoittaisivat meitä ideoilla ja pyrkimyksillä. Me oppijat loisimme yhtiöitä, kirjoja, lauluja, veistoksia ja keksintöjä” kysyy Johannes Partanen Välähdyksiä yksilön oppimisesta -teoksessaan.
Sekä Tiimiakatemiassa että Yaacoc Hechtin kehittelemässä demokraattisessa koulussa on jo ihan käytännössä pitkään osoitettu, että oppiminen on mahdollista - ja paljon hedelmällisempää - kun oppilaat ihan oikeasti saavat tehdä itse. Jos sinulla on vajaa kymmenen minuuttia aikaa, kannattaa käyttää se siihen, että katsot oheisen videon, jossa Hecht esittelee Demokraattisen koulun ideaa.
Demokraattisessa koulussa oppilaat todella valitsevat itse, mitä he haluavat oppia ja kuinka. Koulussa on erilaisia oppimisympäristöjä, joissa tarjotaan esimerkiksi työpajatyyppistä toimintaa. On taidekeskus, kielten oppimiskeskus, kirjasto, keittiö, videokeskus jne. Keskuksiin voi tulla milloin tahansa ja työskennellä tavalla joka sopii itselle parhaiten. Oppilaille laaditaan henkilökohtaiset oppimissopimukset, joissa määritellään, kuinka ja mitä oppilas haluaa oppia. Arviointi ei perustu vertailuun ja tapahtuu ilman kokeita ja arvosanoja. Uskomatonta ja erittäin inspiroivaa! Myös Suomessa on jo ensimmäinen demokraattinen koulu olemassa. Feeniks-koulu nimittäin, ja myös Tiimiakatemialla on runsaasti yhteistä maaperää demokraattisen koulun kanssa. Juuri tähän suuntaan pitäisi kaikkia Suomen kouluja alkaa rohkeasti ja reippaasti kehittää.
Koska en malta odottaa, että Suomen koulut muuttuvat demokraattisiksi kouluiksi, vaan haluan edetä tähän suuntaan omassa työssäni heti, valitsin omaksi tuotekehittelyn kohteekseni ns. oppimissopimuksen. Se perustuu Ian Cunninghamin teokseen The Wisdom of Strategic Learning ja on yksi Tiimiakatemian kardinaalityökaluista. Oppimissopimuksen avulla oppimisen keskiöön asetetaan opetussuunnitelman standardidiskurssin sijaan oppijan omat kokemukset, tunteet ja ajatukset, ja tärkeintä on, että jokainen oppija voi keskittyä omiin vahvuuksiinsa ja säilyttää innostuksen elinikäiseen oppimiseen.
Ajattelen tällä hetkellä, että jotta opettaja voi siirtää opetussuunnitelman hetkeksi sivuun ja lakata murehtimasta sitä toteutuuko se vai ei, hänen pitää ensinnäkin tuntea opetussuunnitelma erittäin hyvin. Aivan erityisellä hartaudella on syytä tutustua erityisesti yleiseen osaan ja sieltä niihin kaikkein perustavimpiin lukuihin, joissa puhutaan arvoista ja oppimiskäsityksestä. Arvoluku esimerkiksi alkaa näin:
Jokainen oppilas on ainutlaatuinen ja arvokas juuri sellaisena kuin hän on. Jokaisella on oikeus kasvaa täyteen mittaansa sekä ihmisenä että yhteiskunnan jäsenenä. Tässä oppilas tarvitsee kannustusta ja yksilöllistä tukea sekä kokemusta siitä, että kouluyhteisössä häntä kuunnellaan ja arvostetaan ja hänen hyvinvoinnistaan välitetään.Tämä on todella arvokasta tekstiä.
Uudessakin Opsissa valitettavasti edelleen on erillinen oppiaineosa, ja se on yksi niistä rakenteista, joka tehokkaimmin jarruttaa koulun kehitystä tällä hetkellä. (Toinen on esimerkiksi koulun aivan järjettömät mittasuhteet saavuttanut valvontavelvollisuus). Kun oppiaineosa OPS:ssa edelleen on, on myös se syytä tuntea todella hyvin, ja osata nähdä, mikä siinä on olennaista ydintä ja eniten sopusoinnussa yleisen osan kanssa. Väittäisin, että mitä paremmin opettaja tuntee opsin ja mitä syvällisempi on hänen näkemyksensä omasta oppiaineestaan, sitä helpompi hänen on päästää oppilaat kehittämään ensisijaisesti omia vahvuuksiaan ihan jo nykykoulunkin puitteissa. Vaikka heti huomenna - ja ilman minkäänlaista lisäresurssia.
Ensimmäisiä oppimissopimuskokeiluitani - mitä olen oppinut tähän mennessä
- Harjoittele ensin itse ja varaa runsaasti aikaa
Oppimissopimukseen pätee samaa mikä kaikkeen muuhunkin. Opettajan on hyvä ensin hankkia siitä omakohtaista kokemusta. Ja koska oppiminen on hidasta, aikaa pitää varata paljon. Olen itse kirjoittanut ensimmäisen oppimissopimukseni vuosi sitten - ja sen lisäksi harrastanut kuluneen vuoden aikana intensiivisempää itsetutkiskelua, kuin koskaan aiemmin elämässäni. Ja vasta nyt minulle alkaa hieman avautua oppimissopimuksen anti.
2. Selvitä ensin itsellesi, mistä EI ole kysymys
Ainakin itse ajattelen, että oppimissopimuksessa EI OLE kyse siitä, että oppilas siinä pohtii, miten hän voisi saavuttaa OPETTAJAN tai OPSin asettamat tavoitteet. Oppimissopimuksessa oppilas pohtii viittä kysymystä
- Missä olen ollut? (oppimishistoria)
- Missä olen nyt? (oppimisen nykytila)
- Minne aion mennä? (oppimisen tulevaisuus)
- Kuinka pääsen sinne? (oppimisen keinot)
- Kuinka tiedän, että olen perillä? (oppimisen mittarit)
Perinteiset oppimateriaalit ovat täynnä erilaisia kaavakkeita ja monisteita, joissa oppilaat vastailevat kysymyksiin, jotka NÄYTTÄVÄT aika samantyyppisiltä, mutta on mielestäni tärkeä oivaltaa, että välissä on radikaali ero. Oppilaat ovat niin laitostuneita ajatukseen, että oppiminen on opettajan hallitsemien oikeiden vastausten etsimistä ja toistamista, että heidän on kokemukseni mukaan todella vaikea antautua ajattelemaan ihan oikeasti itse. Ja kun he eivät ole siihen tottuneet, se tuntuu aluksi vaikealta. Ei tule mitään mieleen, ja se tuntuu ahdistavalta. Tähän ahdistukseen auttaa vain aika. Ja se, että opettaja luottaa silti vakaasti oppilaisiin, säilyttää ystävällisen tyyneyden tilan ja valaa uskoa siihen, että ei se haittaa, vaikka ei tulekaan mitään mieleen. Mitään hätää ei silti ole. Vaikka ei koskaan tulisi mitään mieleen, kaikki menee silti lopulta hyvin. Mieleen alkaa itse asiassa tulla omia asioita ja ajatuksia vasta, kun ensin on riittävän pitkään aidosti ihan ok, ettei tule mitään mieleen. Koulussahan perinteisesti näin ei ole ajateltu. Jos ei tule mieleen, niin hyvin pian alkaa valtava huoli ja "tukitoimet".
3. Tarvittavat materiaalit
Opettaja voi nähdäkseni yrittää tehdä eroa perinteisiin pinnallisiin ja kaavamaisiin itsearviontikaavakkeisiin myös sekä kiinnittämällä apumateriaalien muotoon että järjestelyihin, joissa oppimissopimuksen kirjoittaminen tapahtuu.
Itse olen nyt yrittänyt tehdä eroa käyttämällä perinteisten monisteiden sijaan laminoituja kortteja. Ne säästävät myös luontoa eli paperia, koska niitä voidaan käyttää uudestaan ja uudestaan. Korttien avulla työskentely on myös helppoa viedä minne tahansa fyysiseen paikkaan, eikä niiden käyttöön tarvita mitään laitteita, verkkoa tms. Ne ovat aina heti käyttövalmiina. Ero on tietysti tavallaan silti triviaali monisteisiin verrattuna, mutta jostain pitää aloittaa.
EDIT. 11.11.2016 Todennäköisesti kaikista hyödyllisintä olisi, jos oppilaat tekisivät itse itselleen oppimissopimuskortit. Niitä tehdessään tulisi automaattisesti pohdittua myös jo koko asian mieltä ja mukaan kytkeytyisi myös visuaalista ajattelua ja käsillä tekemistä, joka osaltaan veisi oppilaita kohti heidän aitoja omia ajatuksiaan.
EDIT. 11.11.2016 Todennäköisesti kaikista hyödyllisintä olisi, jos oppilaat tekisivät itse itselleen oppimissopimuskortit. Niitä tehdessään tulisi automaattisesti pohdittua myös jo koko asian mieltä ja mukaan kytkeytyisi myös visuaalista ajattelua ja käsillä tekemistä, joka osaltaan veisi oppilaita kohti heidän aitoja omia ajatuksiaan.
Tein myös asiaan liittyen nettisivun, joka löytyy osoitteesta http://ninarantapuu.wixsite.com/website Sivu on tarkoitettu sekä oppilaille, että opettajalle avuksi. Myös näissä nettisivuissa olen hakenut eroa suhteessa perinteisiin koulujen ja oppimateriaalien valmistajien tuotteisiin mm. visuaalisella ilmeellä, joka on lainattu “personal trainer” -kuvastosta. Tällä olen halunnut korostaa oppilaalle sitä, että on kyse hänen henkilökohtaisesta kehityksestään ja tavoiteestaan, ei opettajan tavoitteista. Samalla olen halunnut viestiä, että oppimaan oppiminen ja sinnikkyys ovat taitoja, joita voi treenata ihan siinä missä lihaksiakin. Molemmissa vaaditaan sinnikästä ja pitkäjänteistä työtä ja kokonaisvaltaista hyvinvoinnista huolehtimista.
Sivuilla on myös testi, jolla opettaja voi testata oppimissopimuksen soveltuvuutta itselleen
4. Opetusjärjestelyt
Olen myös alustavasti huomannut viitteitä siitä, että olosuhteet, joissa kirjoittaminen tapahtuu, vaikuttavat siihen, miten hyvin oppilaat pääsevät ideaan sisälle. Olen kirjoituttanut oppimissopimuksia koko luokan kanssa yhtä aikaa ja käyttänyt esimerkiksi Ville Keräsen sinänsä mainioita dioja tehtävänantona.
Mutta olen kokeillut myös sellaista, että olen ottanut ryhmästä vain muutaman vapaaehtoisen erilliseen tilaan kirjoittamaan kanssani. Olen siis siis päivittänyt samaan aikaan myös omaa oppimissopimustani. Olemme vetäytyneet rauhalliseen ja sohvalla varustettuun neukkariin, säätäneet valot miellyttäviksi ja panneet taustalle soimaan oppilaiden valitsemaa ja miellyttäväksi kokemaa musiikkia. Tämä on ollut varsin rohkaiseva kokeilu. Siinä missä luokassa koko ryhmän kanssa kirjoittaminen on ollut pääsääntäisesti todella vaikeaa ja niukkaa, antautuu pieni ryhmä kirjoittamaan antaumuksella. Ja kyse on silti usein oppilaista, jotka eivät erityisemmin pidä kirjoittamisesta yleensä. Nyt he ovat saattaneet kuvata kirjoittamista mm. "helpoksi" ja "jotenkin terapeuttiseksi".
Miten tästä eteenpäin - eli miten jatkan asian kehittelyä tämän jälkeen
Aion ensinnäkin jatkaa kokeiluja sikäli, että etsin kaikkia mahdollisia keinoja siihen, miten oppimissopimuksen kirjoittamisesta ja päivittämisestä voisi tulla oppilaille oikeasti henkilökohtaisesti mielekästä. Aion esimerkiksi miettiä, miten järjestän aikaa ja mahdollisuuksia vaikka juuri edellä kuvatunlaiselle pienessä ryhmässä tapahtuvalle kirjoittamiselle. Ja ennen pitkää, kun oppilaille kertyy kokemusta ja he alkavat nähdä oppimissopimuksen vaikutuksen, täytyy valjastaa heidät markkinoimaan asiaa nuoremmille.
Lisäksi olen alkanut pohtia, miten oppimissopimusta voisi kehittää osana laajempaakin oppilaiden itsetuntemuksen ja vahvuuksien tunnistamisen kehittämistä. Juuri tällä hetkellä pohdin esimerkiksi sitä, miten oppilaiden kykyä unelmoimiseen ja samalla heidän itsetuntoaan voisi tukea. Asia on minulle juuri nyt ajankohtainen siitäkin syystä, että osallistun itse parhaillaan Sanna Wikströmin eli Hidasta elämää -sivuston Unelmakarttakirja-verkkokurssille. Kurssilta saa jatkuvasti ideoita myös kouluun sopiviin harjoituksiin.
Yksi haaste on selvästi kehitellä myös käytäntöjä, joita tarvitaan tukemaan näin pitkäkestoisia mutta silti harvakseltaan päivittyviä prosesseja, kuin mikä oppimissopimuksen laatiminen ja päivittäminen on. Sopiva päivitystahti vaihtelee tilanteen ja oppilaan mukaan, mutta kovin usein oppimissopimusta ei ole mielekästä päivittää, koska oppiminen on hidasta ja oppimissopimus muuttuu aidosti motivoivaksi erityisesti sitten, kun aikaa on kulunut riittävästi, jotta oppiminen ja edistys alkaa todella näkyä. Oppimissopimuksen rinnalla kannattaakin käyttää oppimispäiväkirjaa, jota kannattaa totuttaa oppilaat käyttämään päivittäin. Se voi kokemukseni mukaan olla vapaamuotoista ja matalan kynnyksen toimintaa, jossa tärkeimpänä tavoitteena on oppia yksinkertaisesti ajattelemaan omaa oppimistaan itse. Pohtia voi esimerkiksi yksinkertaisesti sitä, mitä parhaillaan on meneillään? Miten sujuu? Miltä tuntuu? Mitä ongelmia on? Miten niitä voi ratkaista? Mitä itse voi tehdä? Kuinka aiemmin on selvinnyt vastaavista pulmista? Kuka voi auttaa? Miltä sitten tuntuu, kun ongelma on ratkennut? jne. jne.
Olen myös monen tekijän vaikutuksesta tutkaillut viimeaikoina "visuaalisia päiväkirjoja" tai "taidepäiväkirjoja" ja miettinyt niiden tarjoamia mahdollisuuksia. Tämä on alue, jonka olen vasta löytänyt, joten en osaa vielä sanoa siitä mitään sen enempää. Mutta kiinnostavaa ja innostavaa on! Palaan linjoille, kun uutta kerrottavaa on kertynyt riittävästi.
